Kävin siis aamulla laakerikeskuksessa selvittämässä, että laakerit oli väärät, mitäs siinä muuta muttakun kuitti oli kadonnut. Onneksi muistivat, muutenkin ravaan tuolla jonkun verran. En nyt muista niitä numeroita, mutta taitavat olla juurikin nuo^^, ainakin nyt oli oikeat laakerit.
Pinkiponki pakkaseen, sillä aikaa oli muuta hommaa. Sitten tunnin päästä asentamaan, eipä tuosta kylmennyksestä kyllä hyötyä ollut mitään

Tiukka oli. Onneksi on prässi. Ulkokoolit sujahti tosi nätisti paikalleen.

Sitten askartelin ulomman laakerin paikalleen, ja rakentelin työkalun tuota kalavaakaa varten. Hyvää settiä tuli, sai kyllä tarkasti säädettyä tuon esijännityksen. Tosi jäykkä nyt käsineen tuo pinioni



Sitten lukko työn alle ja lautaspyörän vaihto.

Poskilaakeritkin oli tiukassa, tänään tuon toisenkin otin pois niin rälläkällä ja lekan kanssa lyömällä se sitten rapsahti. Uudet laakerit vaan sisään.

Tiputtelin lukon myös akseliin paikalleen, ei se ihan nätisti sinne halunnut mennä, mutta varovasti naputtelemalla rekyylivasaralla ulkokoolit sitten muljahti sinne väliin ja lukko liukui naputtelemalla ihan kivasti paikallensa. Pukit perään ja momenttiin. Pääsi testaamaan noita kosketuksia ja välyksiä.
TÄSSÄ nyt tuo asettunut hammasvälys.
Sotkin tuon vesiväri merkkaustahnan, kyllä sillä selvän sai jotenkin.

Hammaskosketuksesta yritin saada tolkkua sitten, hirveä epävarmuus vaivasi





Laitoin vielä tuolla rengaskynälläkin. Muljutin rattaita täydellä voimalla lautaspyörän pultista lenkkiavaimella.


Voiko nuo nyt jättää noin, omaan silmään kosketus olisi aikalailla jopa täydellinen
