Huomenna on viimeinen työpäivä ennen kesälomaa, ja nyt muuten laitetaan GLE vihdoin kuntoon!

Tavoite: Joka ilta jotain, aloitin tänään. Ja joka päivä kun jotain tapahtuu tulee päivitys tähän, kunnes on leima otteessa, prepare for spam!

Kyllähän tuo ruskea meinaa levitä joka suuntaan:




Pahimmat on nyt leikelty pois, pistetään nyt reiät umpeen ja täytynee lutrata tunteella kotelosuojaa hillitsemään uusien syntymistä.
Mites muuten tän ikäiseenhän saanee aika vapaasti laittaa mitä tekniikkaa huvittaa (ja muutenkin rakentaa miten huvittaa)? Ei sillä että B230f+AW70 olisi laiskan tuntuinen

Kunhan muuten vaan kyselen...

Jos joskus meinaan luopua tästä (

), niin muistuttakaa että tää on aika järkyttävä savotta meikäläisen mittakaavassa ja on muuten aiheuttanut pari perheriitaa

Edit: Lisätäänpä tähän niin ei tarvitse joka kerta nostattaa aihetta.
29.5.2015: Hiottu alustamassaa ja maalia pois, avattu vähän lisää ruosteisia kohtia. Päällekkäiset pellit on syvältä... Tässäkin niitä riittää, valitettavasti. Ihan tehtaan jäljiltä siis, kiva aukoa noita kun ruoste on päässyt väliin

Mittaukseni perusteella runkopalkki on 2 mm peltiä ja lattia 1 mm.
31.5.2015: Hyvä siitä tulee kun sen maalaa.


Ja vähän lisää piti vielä avata:


Tuollaiseksi se jäi tämän päivän askartelujen jälkeen:

Hitsikonekin alkaa totella vähän paremmin, tulee jo ihan siedettävää saumaa. "Kolikkoja riviin vierekkäin" -periaatteella

Kuten kuvista voi päätellä, olen välttänyt päällekkäisten peltien jättämistä kuin ruttoa.
1.6.2015: Tänään pidin siivous- ja hyllynrakentelupäivän, on taas pressutallikin vähän paremmassa järjestyksessä. GLE jäi vähemmälle huomiolle, sen verran puuhailin sen parissa että passailin vähän peltiä paikoilleen - mukava sitten vetää valmiiksi sovitettuun paikkaan saumaa.
2.6.2015: Pesosen katsastusremontti painaa päälle. Puuttuvan sauman sain kuitenkin turattua paikoilleen:


Autohan on käytännössä viimeistä paikkalappua vaille valmis (jos tunkin korvakkoa ei vaadita katsastuksessa...)

Hitsaaminenkin alkaa sujua, ihan mielikseen sitä saumaa vetää kun homma onnistuu ja maali häämöttää
3.6.2015: Pesoseen tuli ajoaikaa taas vuodeksi eteenpäin. Tein viimeisen paikkalapun, tuollainen siitä nyt tuli:

Maalit ja massat on hiottu, senkun räkii paikoilleen... Pikku prinsessa on vaan tässä jaloissa pyörimässä niin pitää vielä malttaa mielensä, into olis kova päästä viimeistelemään auto kuntoon... Näyttää siltä että menee huomiseen ennenkuin pääsee maalipensselin kanssa sutimaan.
Edit: Sainpa lappusen paikoilleenkin vielä tänään:

Tuollaiseksi se saa jäädä, maalit niskaan ja leimalle!


Seuraava päivitys tulee kun auto on valmis...
4.6.2015: En malta olla laittamatta tämän päivän tekosista kuvasaastetta:




Reseptinä edelleen teräsharjalaikka+annitrol+2k-epoksi.