Eli otsikon mukainen auto tekee hyvin satunnaisesti pieniä nykäyksiä ajossa, ja välillä sammuu kokonaan.
Ja vaikka käy vaihteet pienempään päin läpi moottorijarrutuksella, ei aina lähde käyntiin uudestaan, joskus taas lähtee.
Kerrankin sammui ja kun sai viimein startattua, pysyi käynnissä vain reilulla kaasun "pumppaamisella", jolloin kierrokset oli vain 1500rpm. Käytin akunkenkää irti - ei vaikutusta.
Odottelin 5 min. ja toimi oikein. kilometrin päästä sammui taas ja ei millään käyntiin.
En tiedä onko kuvitelmaa, mutta kaksi kertaa kun on tehnyt noin, on sitä ennen ollut ripeä kiihdytys (muttei mitään punarajarevitystä).
Paikallisessa liikkeessä (ei Volvo-liike) ohimennen käytin pistokkeen nokassa kerrattain, kun nykäisi pari kertaa, mutta eivät löytäneet vikakoodeja.
Onko muilla ollut samoja vikoja? Millä on korjaantunut?