Lähtee käyntiin kuin palmun alta

:

Tuossa parempi video, kun GLE on käynnissä. Hyvin pelittää:

Mitään ihmeellistä en saanut tänään aikaan.
Vieläkään ei ole Möhköstä kokonaan poistunut käynnistysvika.
Periaatteessa viimeinen vian aiheuttaja voisi olla startin plusjohto (tai solenodin herätteen johto), mutta sekin on kyllä hieman kaukaa haettu, kun suurimman osan ajasta toimii starttaus avaimesta.
Jos johdossa olisi feelua, tai huono kontakti, niin silloinhan se tekisi vikaa aikalailla koko ajan (tai näin itse päättelen).

Tänään oli 5 starttia, jolla lähti avaimesta, ja 6. kerta ei lähtenyt.
Eli näyttää tämäkin vika ilmenevän suunnilleen kuun vaiheiden ja planeettojen asennon mukaan.

Tuota vikaakin kun olen yrittänyt pari kertaa tuottaa, niin että itse olen mittaillut yleismittarilla konehuoneen puolella solenoidin herätteen, ja startin miinusnavan väliltä (solenoidin johto irti startista) ja joku ollut kaverina kääntämässä avainta useita kertoja (noin 10 - 20) peräkkäin starttausasentoon.
Ei ole juuri silloin mittaushetkellä tietenkään saatu vikaa tuotettua, niin meinaahan siinä hieman turhautua...
GLE:stä:
Käy ja kukkuu edelleen oikein mainiosti tekniikan osalta.
Ilmastoinnista on kylmäaineet loppu, kun ei jaksa kylmää ilmaa puhaltaa (komperessori toimii).
Radio on lopettanut toiminta, ja ei lähde päälle (ennen toimi).
Auton radio oli ennen kytketty siten, että valmiusvirta oli koko ajan päällä, eli lähti päälle, vaikka virrat olivat sammuksissa.
Sulakerasiasta ei löydy nro. 26 (Audio) kohdalta sulaketta, tai edes kontaktipintoja, niin olikin pieni ihmetys sitten minulla, että missä radion sulake sijaitsee jos ei siellä. En sitä kuitenkaan jaksanut tänään enempää selvittää, koska etukajarit sijaitsevat nykyään Möhkössä, ja eipä muutenkaan tarvitse vielä toimivaa audiojärjestelmää, kun ei ole liikennekäytössä.
Jälkiasennus hälyttimen meinasin tässä vielä purkaa pois, koska se välttämättä edes toimi, ja on laitettu kiinni vähintään kyseenalaisen näköisellä puuhapiuha -periaatteella.
Tänään sitten ajelin tuolla GLE:lla pihassa, ja annoin olla tyhjäkäynnillä ajelujen välillä noin 15 min.
Siinä on kiinni tällä hetkellä Möhkön vanhat tulpanjohdot (jotka epäilin viallisiksi), mutta GLE:ssä eivät aiheuta minkäänlaisia käyntihäiriöitä/pätkimisiä.
B200F käy todella nätisti, eikä mitään tietoa mistään ongelmista.
Öljyt täytyy vaihtaa myös, mutta todennäköisesti vasta sitten kun saan leimakuntoon laitettua (aikataulu auki tämän suhteen).