Pieni päivitys liittyen suuttimiin.
Suuttimet ovat saapuneet Suomeen 06.06.2016 klo. 13:31.
USAssa (California) ne on postitettu 01.06.2016 klo. 19:02.
Tällä hetkellä paketti on tullivarastossa, ja postilaatikkoon saapui Tulliselvitettävän lähetyksen saapumisilmoitus.
Tulliselvityksen tein heti kun pääsin töistä, ja maksoin tullimaksun. Onneksi saa tehtyä kätevästi netissä.
Eli ensi viikolla pitäisivät siis suuttimet olla lähipostissa.
Toki tiesin, että tullata pitää, koska hinta ylitti aika reilusti sen tullausvapaan ylärajan.
Eniten nyt jäi mietittämään, kun katsoin lähtetys-/saapumistunnuksella Postin sivulta,
niin paketti painaa 4,082 kg.
Mitähän muuta siellä on kuin 8 suutinta? Tiiliskivi?

Todennäköisesti viranomainen olisi ollut jo yhteydessä, jos paketissa olisi ollut jotain epäilyttävää...
Täytyy elää siis jännityksessä ensi viikkoon.
---------------------------
Nyt kun on fiilistelty ja koettu moottorin toimintaa muutaman päivän, uudella bensapaineensäätimellä, niin on se nyt parempi.
Käynnistyvyyskin parani, vaikka tyhjäkäyntiventtiili onkin piruillut viimeksi tänä aamuna.
Kaasuvasteen paraminen on ollut suurin plussa, jonka jo raportoinkin heti tuoreeltaan, kun olin uuden säätimen saanut paikoilleen, ja muutamat testikilometrit ajettua.
Sitten kun saan ne isommat suuttimet asennettua, niin polttoaineensyöttö on riittävällä tasolla.
Sen jälkeen saa keskittyä auton muihin epäkohtiin.
Esimerkiksi ohjauksessa on väljää, niin täytyy sitä alkaa tutkimaan.
Ainakin reaktiotankojen puslat menevät vaihtoon, mutta sinne löytyy "hyllystä" HD -mallin puslat.
Viime katsastuksessa kerroin katsastajalle, että katso etupää kunnolla läpi, että ajossa tuntuu väljää.
Tuomiona oli silloin, että alatukivarret pääsivät liikkumaan palkin puolelta, ja oikean alapallon suojakumissa oli reikä.
Siihen ei kiinnittänyt huomiota / ottanut kantaa, että molempien reaktiotankojen korinpuoleiset puslat olivat repaleisia...
Tällä hetkellä tuntuu eniten välystä keskialueella, mutta siitä en ole tällä hetkellä varma onko itse ohjausvaihteessa,
vai voisiko olla klappia raidetangon sisäpäissä.
Raidetangon sisäpäätkin olen ostanut uudet jo viime vuonna, kun silloin ennen katsastusta oli mutu, että olisiko niissä väljää.
Tosin katsuri totesi silloin niiden olevan vielä hyvät.
Jossain vaiheessa ne raidetangon sisäpäätkin menevät väljäksi, vaikka autolla onkin ajettu vasta noin 425 000 km.
Kaikki 4 pyöränlaakeria ovat vielä alkuperäiset. Ehkä vielä kestävät hetken.
Muutenhan tässä ollut noiden alkuperäisten osien laadussa vähän niin ja näin, kun tankinpannat lahosivat poikki aikoinaan vasta 23 vuoden jälkeen, ja joiduin
tiskiltä tilaamaan uudet.
Boschilainen moottorinohjauksen valvonta-anturi kesti sentään reilu 24 vuotta, ennen kuin joutui vastaavan Boschin laittamaan tilalle.
Todennäköisesti ei päästä uusilla orginal / orggista vastaavilla osilla yhtä kauan.
Esimerkiksi ostin 2 vuotta sitten
tiskiltä öljykorkin tiivisteen, mutta alkanut jo falskaamaan.
Nyttemmin ostin öljykorkin tiivisteeksi Febin tekeleen, joka taisi olla jopa 3€ halvempi, niin näkee sitten kuinka se kestää.
Se toinen venakopantiivistekin tuli lunastettua tässä keskiviikkona, mutta en ole vielä saanut vaihdettua.
Jos käy tuuri, niin se kestäisi yli kuukauden ilman että hikoilee öljyt kannen kylkeen ja pakosarjan päälle...