parisen viikkoa sitten tuli ostettua tuollainen pikkuvikainen AWD, jota on kunnosteltu jo paljon viimeisen vuoden aikana. Edelliseltä omistajalta loppui kuitenkin motivaatio ja taisi iskeä pienoinen rahapulakin, joten lunastin projektin itselleni sopivasti. Leima kylmeni perjantaina, ja nyt onkin sitten tartuttava härkää sarvista ja alettava puskemaan leimaan tarvittavia juttuja, ainakin takajarrut on vielä tehtävä, levyt ja palat ihan loppu, käsijarruvaijerit jumissa yms. Toinen takasatula oli vaihdettu jo uuteen, ja toinen tuntui olevan liikkuvassa mielentilassa, joten sinänsä ihan pulttaamista. Auton tarina on kuulemma sellainen, että joku on ollut ruotsista sillä käymässä suomessa, kun laatikko on poikinut, ja auto on jäänyt tänne. Joku sen sitten on saanut hankittua, ja autoon on "uusittu" vaihdelaatikko, kulmavaihde ja perämurikka, kaikissa oli ollut vikaa. Ajolleen on ihan hyvä, näytti olevan pirusti muutenkin uusittua osaa, etulevyt ja palat, pyöränlaakereita, iskareita yms. Ajettu tällä on 345tkm, tosin minkäänlaisia huoltokirjoja tai muitakaan dokumentteja ei auton mukana seurannut.



Kuvien oton jälkeen oon vaihtanut jo rikkinäisen kuskin umpion ehjään, ja alle 15" talvipyörät orkkis 6-puolaisilla aluilla. Aluksi ajattelin vain myydä tämän eteenpäin pienellä voitolla, mutta eipä tunnu pikkuvikainen leimaamaton auto kenellekkään kelpaavan, niin täytyyhän tämä kuntoon laittaa, kun on niin paljon hyvää tässä yksilössä kuitenkin.
Tänään kävin kurusta ostamassa oikean etulokasuojan ja takaluukun, mätävikaisten tilalle, jännä että muuten auto on aika hyvässä kunnossa päällepäin. Heitin osat maalarille samalla reissulla.
Samalla sain ostaa ilmastoinnin sisälämpötila-anturin, ja sen vaihtamalla sainkin ilmastoinnin pelaamaan, vanha oli ihan täynnä kakkaa, eikä se pikku tuuletin anturin sisällä pyörinyt. Nyt lähtee kompura päälle ja tuntui puhaltavan kylmää, eikä enää vilkutellut valoja ilmastoinnin paneelissa.
Samalla sain tapella sähkölasien kanssa, hetken mielijohteesta tuli kokeiltua toimiiko kaikki lasit, juu, alaspäin toimi hienosti, kuskin lasi vaan ei noussut ylös.. muistin sitten lukeneeni, että niissä vois olla jotain ongelmaa katkaisijoiden liukukytkimissä, purin katkaisijapaketin, ja paskaahan siellä oli niin että riittää, hetken putsailtuani kuskin ikkunakin nousi jo ylös.
Semmosta tällä kertaa!