Tänään teetin semmosen letkun joka ryöstää öljypaineanturilta t-haaralla paineen. 51e 
Voi morjes mikä hinta yhdelle haaralle

Pitää katsella josko pysyisi vielä tuossa suunnitelmassa vai kehittelisikö jotakin muuta

Nevertheless jotakin on taas tapahtunut.
Muun muassa Seinäjoelta tarttui työhaastattelun yhteydessä mukaan rujossa kunnossa olevat Coronat (jotka kunnostetaan), höpönetistä muutama pakollinen tarvike, kuten iskarit, jarrut oheiskilkkeineen, eteen pohjaanlyöntikumit ja jousilautanen toiseen tolppaan. Starkista löysin taas 100kg 0.1-0.6mm hiekkaa ja lauantaina pääsin pilaamaan tuttavani päivän kun ilmoitin, että hyväksikäytän sun laitteitasi taas
Käyttäjänimin.
injector:ilta tuli hommattua vakaajiin liittyviä romppeita. Vielä puuttuu muutamia pultteja niin eteen, kuin taaksekin. On erittäin kova "yrittämys" saada kaikki haalittua kasaan viikkoon 9 mennessä (hiihtoloma) jolloin olisi mahdollisuus tarjota Väinölle omia pyöriä alle pitkään aikaan

mutta katsotaan miten käy, sillä erään firman johtajien mielestä olisin tervetullut heille töihin, joten voipi olla että meneekin viikonloput ja mahdolliset lomat töissä ollessa.
Mutta summasummarum rahaa on heitelty tuuleen, josta todisteita alla;
Hitaalla yhdeydellä päästelevät mobilistit kehrää taas
Iskarivärkkejä. Eteen kaasut, taakse nesteet. Noin niinkun ajomukavuuden kannalta.

Huonossa hapessa oleva lautanen

ll
Paljasta pintaa


Valmis tuotos näyttäisi jotakuinkin tälle?


Kaksin aina kaunihimpi

Ja jotta vermes myös pysähtyisi tarpeen tullen

Coronat

Puhallettuina


Kuivuneina ja hiottuina

Näyttää kyllä aika törkeälle tuo kuva, mutta näkymä on livenä jotakin ihan muuta. Pitäisi vielä kiikuttaa nuo jauhemaalaukseen

