Heipsun!
Niinhän siinä tosiaan kävi viime tiistaina 7.6 '11, että vaihdoin hyvin palvelleen Nismoseni siis S60:n. Tuolloin maanantaina se varattiin allekirjoittaneelle, ja heti tiistaina otettiin Nismon nokka kohti Etelä-Savoa, Mikkeliä. Paikanpäällä jouduttiin pieni tovinen (tuntu isommalta, siis se öö vartti?

), sillä myyjä oli juuri tulossa Volvon pesusta ja tankkaamassa tankin täyteen valmiiksi. Kohta liikkeen pihalle viillettikin tämä kaunokainen, ja mie olin jo siihen paikkaan ihan myyty!
Koeajojen, ja neuvottelujen päätteeksi ojennettiin avaimet pikkukätösiini, kaupat oli tehty!

Purettiin vielä tavarat Nismosta Volvoon, mutta kas kummaa, olihan Nissanissa kyllä todella iso takakontti vrt. S60:n, jonne mahtui kaikki 4 talvirengasta heittämällä, kun Volvon takakonttiin mahtui hiinä ja hiinä 3 talvirengasta takakonttiin. Mutta toisaalta, enpä mie isompaa tilaa tarvitsekaan. Sitten alkoi matka Mikkelistä takaisin kohti Joensuuta.
Koko tulomatka oli tietenkin yhtä hymyä. Pakko kylläkin tunnustaa, että Nismon jättäminen liikkeen pihalle, tuntui haikealta. Olihan se ollut alusta alkaen hyvin palvellut, toimiva jne., mutta ainahan se tältä tuntuu, kun on vähänkin autoonsa kiintynyt. Matkan varrelta otettuja kuvia S60:stä onkin sitten alla enempi.
Keskikulutus ajotietokoneen mukaan oli n. 6.8L/100km reittinä Mikkeli - Varkaus - Joensuu, sisältäen ohitukset, kaupunkiajoa ja pysähtymistä levikkeille evästelemään. Huomasi sen kyllä bensamittariakin seuraamalla, että vähänpä se tämäkin auto bensaa vie, kun Joensuuhun kotipihaan kurvatessa mittari näytti edelleen suht täynnä tankillista. Nissan kulutti muuten sekalaisessa suurinpiirtein samat lukemat, se oli koneeltansa 1.6. Nythän mittari näyttää puoltaväliä, eli on sillä sen jälkeen ajeltu jonkun verran, mutta enempi taajamatyyppistä ajelua.
Varusteina Volvossa on mm. automaattinen ilmastointi, ajotietokone, monitoimiratti, vakinopeudensäädin, HU 603 -audio, kahdet renkaat aluvantein - kesärenkaissa Mangelsit, jne. Kesärenkaat joutuu kyllä itse uusimaan, mutta näillä ajaa vielä tämän kesän mainiosti. Auto on siis väriltään metallisinivihreä ja sisältä vaalea täysnahkapenkein ja puukuvioisin paneelein varustettu - ihana vaalea! Volvolla on ajettu n. 157tkm.
Sitten muutamia kuvia, tosiaan hakureissun ajalta pääasiassa otettuja. Sisäkuvia on otettava lisää.
LISÄYS: Tässä Nissan löytyy sitten Savon Autokeskuksesta, josta Volvo lähti mukaan:
http://www.nettiauto.com/nissan/primera/4042982 --> Ostaessani Nissanin lokakuussa 2009, hintaa oli 6400, eli eipä ole paljoa hinta tässä ajassa
puonnut!
EDIT:
Volvoon tehtyjä tuunauksia:
- listat ja helmat korin väriin kesäkuu/'12
- ajovaloumpioiden kehykset R-lookiin kesäkuu/'12
Tarkoitus olisi vielä vaihtaa paremmat polttimot ajovaloihin (lyhkäsiin - DONE/pitkiin), ja uudet led-polttimot odottelee asennusta sumareihin.
Kuvia tuoreesta lookista tämän topicin viimesimmillä sivuilla! 