Siis mitä? 270€ Kompura, kuivain ja huuhtelu? Oliko "entisyyttä" eli kompuran vaihtoja tai aikaisempia huoltoja samassa paikassa? Minulta nimittäin ottivat ensimmäisestä vaihdosta 1.825€ tämän viikon maanantaina samassa paikassa, vaikka kuinka yritin tingata ja puhua kampanjasta, Volvoon vastaan tulosta yms. "Vaihtokampanja on päättynyt 10 kuukautta sitten" tuli kommenttina, 2015 mallinen 120tkm ajettu. Kuntoonkin se oli saatava, sen takia en kysellyt sitten muualta..
Mä vähän niinkun ilmotin etukäteen että tää sitten maksaa sen 200 euroa. No se 200 euroa käyttöautolisän kanssa oli sen 270 euroa minkä hyväksyin. Asia oli käytännössä sovittu jo ennen kuin auto edes kävi koodinluvussa joten aivan turhaa sepustaa Volvon päätöksistä. Joissain tapauksissa varmaan meneekin niin, mutta pidin huolta ettei tässä tapauksessa näin käy.
Tosin tähän varmasti vaikutti myös se että kompura edellisen kerran vaihdettu samassa paikassa 3.12.2019 eli aika lailla tasan vuosi sitten, mutta silloin se ei maksanut mitään ja oli auton historian toinen kompuravaihto. Tiedän oman auton kohdalta että "kampanja" oli voimassa 31.10.2020 asti. Se että millä ihmeen logiikalla ja kriteereillä nää "kampanjat" arvotaan autokohtaisesti niin en todellakaan tiedä. Näin tämän kampanjatiedon paikallisella volvomestarilla ihan näytöltä kun se luki koodit siitä vuosi sitten ja opasti ottamaan yhteyttä käyttöautoon, koska selvästi menisi Volvon piikkiin kustannukset. Olen myös kuullut että kampanja koskee vain tiettyjä vikakoodeja mitä kompura voi antaa, mutta niistä en osaa kertoa sen enempää.
Heitetään bonuksena tähän se, että tuon voisi luultavasti tapella pois ton 270 euroakin tämmösissä tapauksissa missä kompura vaihdettu vuoden sisällä rikkoontumisesta. En nyt siihen kuitenkaan halunnut lähteä kun olin ihan tyytyväinen lopputulokseen ja osasin sitä suurinpiirtein odottaa.
Tässä threadissa jossain kohtaa on jonkun tarina siitä, kun merkkihulto pyysi juuri sitä noin 1500 euroa vaihdosta. Kirjoittaja oli laittanut sähköpostia asiasta tietynlaiseen sävyyn joka ilmeisesti välitettiin Volvon päähän ja kappas kun se kompura vaihdettiinkin ilman kustannuksia.
Olkaa valveilla näissä. Se on Volvon virhe se kompura, ei omistajan ja tästä virheestä on niin paljon näyttöä että Volvo on aika vahvasti virhevastuussa. Ei ne kulut siitä sinne merkkihuoltoon jää, mutta ei varmasti paljon katettakaan. En kyllä usko että ne harrastaa asiakkaan veloittamista ja siihen vielä Volvolta korvaukset päälle. Jos tommosesta kiinni jäisivät niin voi hoosianna mitä siitä syntyis
