Hanget suli jo täältäkin, mutta Luigi päätti luoda nahkansa vielä viimeisille nietoksille. On tämä jo aiemminkin lakkaoireillut, mutta nyt oli ravisteltu kunnolla, alkaa melkein muistuttaan tiikeriä. Lakka lähtenyt kuitenkin vain vaakapinnoilta..?
Vaimon sukulaispojalle tuli pikku Nissania isomman kuljetustarpeen omaavan kinnerin lainatarve, joten Luigin kuntoonlaitto sai siitä lisäpontta. Viimeksi Luigilla ajaessani, se kolkotteli takapäästä joka palajastui aiemminkin löystyneeseen ylätukivarren takapään pulttiin.
Nostin takakulman ylös ja sorautin Bilteman iskuvääntimellä ruuvilta heti luulot pois. Auki päin yritin kierteet puhdistaakseni, mutta kierteillä oleva ruoste laittoi sen verran vastaan, että nasahti poikki kerrasta. Voi olla, että se oli jo 99%:sti poikki ennen toimenpidettä.
Ottasuonten painetestin jälkeen, ja kun autonpaalauskoneen vaihtoehtoiset alitajuntamainokset eivät enää puskeneet läpi, aloin suunnittelemaan katkenneen pultin poistoa.
Peräkulmaa korkeammalle, jotta alle mahtuu reilu sata kiloo silavaa kyljelleen. Jarrusatula ja iskarin alapää irti, jotta taka-akseli tippuis alemmaksi. Jousenkin meinasin irrottaa yläpäästään, mutta vilkaisu umpiruostuneeseen kiinnitysruuviin laittoi toisiin aatoksiin, yksi katkennut ruuvi kerrallaan.
Suunnitelma: poraan katkenneen pultinpään pois, putsaan kierteet ja laitan nippuun. Sorvilla hurautin M14 pultinpätkän keskelle reiän, jota ajattelin käyttää poraohjurina. Tekaisin vielä tukivarren toiseen väljistyneeseen reikään toisen ohjaimen POM-muovista, vähän kuin varmuudeksi. Onneksi löytyi riittävän pitkä ohut poranterä, ettei sellaista tarvinnut lähteä tekemään, mittaa kun piti olla väh. 130 mm.
Ohjurin päähän sahasin uran ja kiertelin sen paikoilleen ruuvarilla. Onneksi oli ehjää kierrettä muutama kierre näkyvissä. Reikää alkoi syntymään pykälä kerrallaan, välillä kävin sorvilla koneistamassa porausohjaimen reiän seuraavalle porakoolle. Viimeisen koon poranterän vartta piti hieman sorvata ohuemmaksi, jotta terä mahtui akkuporan pakkaan. M14 kierteen halkaisija on kierteen pohjasta n. 11,8 mm, löysin kätköistä 11,5 mm terän, joten sillä oli mentävä.
Viimeisellä terällä ihan viimeistä milliä vaille läpi katkenneen putltin poratessani sattui se, mitä olin hiljaa mielessäni toivonut. Pultinjämä oli ottanut porauksen aikana lämpöä itseensä ja jota ehkä liuotushoitona antamani ruosteenirroitin myös avitti, se lähti kiertymään iloisesti irti reiästä. Ellei näin olisi käynyt, olisin jollain ikeellä kaivellut sen seitinohuen kierreosan kierteiltä irti Dremelin ja terävän tikun kanssa.
Putsasin kierteen pultilla, johon olin tehnyt rälläkällä urat. Sen jälkeen teräksisellä pulloharjalla akkukoneen kanssa hinkkuuta. Kierteet olivat ok. Soikiaksi venyneen taka-akselin kiinnitysreiän korjasin hitsuuttamalla siihen paksun prikan päälle vahvikkeeksi ja hitsuusauman päälle sinkkispraytä.
Kasauksen kanssa menikin enemmän aikaa turatessa, enemmän kuin katkennutta pulttia irrottaessa. Osoittautui melko hankalaksi rastiksi saada yltätukivarren kiinnitysreikä matsaamaan taka-akselin reiän kanssa. Taka-akselia kun olisi pitänyt saada kierrettyä tai sitten tukivartta venytettyä…
Kaikenmoista viritystä kävi mielessä, mutta Opelin saksitunkki taka-akselin kartaanin kiinnityskohdan päällä pumpattuna kartaanitunnelin kattoon ja hallitunkilla taka-akselin aivan takaosasta nostamalla saivat sellaisen vääntömomentin aikaiseksi, että pultinreiät alkoivat tahdistua. Uusi pultti olisi saanut olla n. 5 mm pidempi, nyt olosuhteiden pakosta sinne valikoitui pituudeltaan 100 mm, ainoa koko sinne päinkään, joka sattui lähikaupoista löytymään.
Loppu menikin kuin Stömsöössä, raakaa työtä talvinakkeja vaihdellessa ja nesteitä tarkastellessa. Nyt taisi löytyä jäähdysysnesteen vuotopaikkakin lohkolämpppärin ympäristöstä. Taas oli käynyt vuodon kanssa kuten aiemminkin, kun seisottaa (autoa), niin vuoto on huomattava. Ajossa menee pitkiä aikoja, että vuotoa ei ilmene.
Luigi tuli kuntoon ja lähti sukulaispoijan käskyttämänä herättämään ihastusta Espoon rantabulevardeille, tosin ihan vaan loppuviikoksi.
-----------------------------------------------
Porin valuun piti vaihtaa syksyllä hommaamani kesänakit alle tuosta vaan suit sait. Tämäkään homma ei mennyt kuin edellä mainitussa Vaasalaissaariston ruåttinkielisessä rannikkokylässä. Ruuvailin kiinnityspultit löysälle ja irrottelin paria mutteria lukuunottamatta joka pyörästä mutterit valmiiksi. Otin yhden mutterin irti ja tuli mieleen käydä kokeilemassa sitä uusiin vanteisiin. Het tuli selväksi, että noilla ei uusia vanteita sorvata piloille, mutterin kantopinta oli turhan kapian sorttinen aluvanteille. Auto takas parkkiin ja mutterikaupoille.
Siinä meni pari viikkoa, ennen kuin tuli ajoa isommalle kirkolle, josta löytyi Bilteman tuotehyllystä sopivanoloiset ½” kierteellä olevat kromimutterit. Mutterien kanssa kotio, kulmaa ylös ja vannetta alle. Muuten ihan hyvin, mutta pyörän navoista törrötti ohjaustappia ja mitä lie jarrulevyä kiinnipitävää mutterinpäätä ”joka toisesta” vaarnanvälistä, mutta vanteissa ei ollutkaan mitään koloja vaarnojen välissä. Vanha vanne kiinni ja autos takas parkkiin uudestaan.
Koitti uusi päivä ja enemmän aikaa pähkiä vanteen kiinnityksiä. Toisaalta vaimon käytössä olevan Ooppelin lisääntyvä bensankatu, pakoputken paheneva kunto ja lievä nykiminen antoi pontta laittaa Volvoon kesäkelille sopivat rieskat alle. Opelin remppa ei kyllä hirveämmin innosta, mutta kai siihenkin on leima haettava, että joku suostuu viemään sen nurkista pois.
Mietin, että pitäisikiö nuo jarrulevyjä kiinni pitävät ruuvit vaihdella senkkikantaisiin, mutta kierteen tutkimisen jälkeen en viitsinyt lähteä metsästämään tuumakoon senkkikantaisia mistään pidemmältä. Päädyin ratkaisuun, että katkaisen ohjaustapin ja poraan vanteisiin joka väliin riittävän isot kolot, että vanteet voi vaihdella mihinkä kulmaan hyvänsä. Vanteet ovat tulleett Pohjanlahden yli uineen 780 Bertonen perämorkussa joskus aikoja sitten, mutta niillä ei ole Suomen kamaralla rullailtu. Liekö niiden jarrulevyissä erilainen kiinnitysratkaisu.
Onneksi vanteista löytyi kulumajäljet sopivasti kolojen paikoista, joiden mukaan porailin ensinnä pienemmällä terällä aloitusreiän ja sitten 13 mm terällä n. 5 mm syvän väistön. Vanteet sopivat täten paikallensa, eteen jäi nippa nappa talitintin harottavan varpaan verran rakoa iskarijalan ja renkaan väliin. Koko talven iloisesti valoa paistatelleen Lambdankin vaihdoin samoin tein, kun kulma oli sen verran ylhäällä, että alla mahtui käydä kääntymässä. Ei ollut ihan pakasta vedetty, vaan pohjoisen mies oli sen opettanut toisessa pelissä jo auton tavoille, aito Boschilainen kumminskin.
Koeajolla tuli selväksi, että nyt pitää alkaa toteuttamaan hammastangon remonttia. Auto oli kuin rollaattorin kanssa Valintatalon kassaa lähestyvä mummo, ei tiennyt mille kaistalle kurvaisi. Kaikkea sitä ulkomuodon vuoksi pitääkin kärsiä. Voihan sitä ajotuntumaan olla jotain tekemistä 01 paistoleimatuilla nakeillakin...
Tässä olis pari kuukautta aikaa tehdä korjaavat toimenpiteet, jotta katsuriherran kanssa olis mahdollistä päästä toivottuun lopputulokseen likennekelpoisuuden suhteen. Konepeltikin alkaa irvisteleen, luulin, että tämä olisi ollut ongelma vain vanhan D24 koneen kanssa. Mitähän tuolle olis tehtävissä?
