Meidät hälyytettiin etsimään näillä hetkillä penikoivaa papillon-narttua. Oli päässyt livahtamaan takapihalle karkuun synnytyspaikalla. Otettiin karkeakarvainen saksanseisoja Vili mukaan, arveltiin että jässikkä on meitä ihmispoloja parempi löytämään sen mitä haetaan. Paikalle päästyämme kartoitettiin vaimon ja vävypojan kanssa tontin ympärys ettei ulosmenojälkiä löydy, niinku kettumetillä ainaki. Sitte Vili hakuun että hakee kaverin. Kohtuu suoraan meni halkopinolle ja merkkasi yhden välin. Pinon purun jälkeen takana olevan kuormalavan päälle kasatun pinon alta näkyi perhoskoiran häntä. Pienen jäisen maan kaivamisen jälkeen papilloni-rassu saatiin syliin ja sisälle lämpimään. Helpotus oli suuri, pakkasta vielä vähän reilu 10 astetta.
Vili-jässikkä taas kerran sai palkkioherkkuja toiminnastaan

Ei voi muuta kuin ihailla tuota kultaista karkkarimörköä

Sanotaan että miehellä on yksi elämänsä koira, minusta tuntuu että olen kahdeksan vuotta nyt sellaisen kanssa saanut kunnian touhuta kaikenlaista, Vilin mielestä metsästykseen liittyvät jutut on olleet mukavinta.