Itselläni on kolme kappaletta ratalinjaisia Whippettejä. Vanhin kävi juuri sterilisaatiossa ja toipuu siitä. Sitten lähtee sukulaisen hoiviin vanhuuden päiviksi. Onhan tuo jo ihan kohta kymmenen vuotias. Vaan ei tule vanhin toimeen ollenkaan tuon keskimmäisen, siis toiseksi vanhimman kanssa. Melkein tuli jo ruumiita kertaalleen.. siksi parasta muuttaa uuteen kotiin, ei tule enää kaveruksia vaikka pitkään samaa laumaa tykkäsivät ollakin. Vanhus onkin varsin helppo ja ystävällinen muuten. Erityisesti tykkää lapsista.. tai oikeastaan kaikista ihmisistä. Helppo ja mukava

No, tuo toiseksi vanhin oli aikanaan nopein mitä Suomesta löytyy. Vetäisi rataennätyksiä (=SE myös) ja sen sellaista. Mutta sitten alkoi ylikuumenemaan (googlatkaa toki Whippet tai Greyhound Exercise Induced Hyperthermia). Ikävä nähdä superlahjakkaan koiran joutuvan "sairaseläkkeelle" nuorella iällä. Onneksi on mukava koira muuten. Tosin hieman piippailee liikaa, mutta lienee meidänkin vika, kun tuli ja tulee edelleen huomioitua tuota valitusta liikaa. Ollaan kai aika laiskoja kasvattajia sitten

Mutta se perhana kun katsoo silmiin niin siinä sulaa kovinkin sydän..

Nuorin on kaikista hauskin ja huumoripitoisin koira mitä olen nähnyt. Kauheasti karvaa ja eka talvea sietävä whippet mitä on tullut vastaan. Karkea karva ja tykkää mennä hangessakin. Koetetaan opettaa sitä nyt sitten vielä metsällekin, saa nähdä mitä tulee. Juokseehan se kevyesti jäniksen kiinni avoimessa maastossa ilman lunta, luulisin, mutta on hieman hidas radalla, ehkä keskitasoa ja maastossa melko hyvä. Mutta vasta on eka kausi nähty.. Ja kohta metsälle, kunhan lunta tulis, mutta miten lienee sen riistan löytäminen sitten

Kattellaan.
Ja keväälle on varattuna uusi pentu, mutta ollaan vasta kolmas tahi neljäs jonossa (riippuen tuleeko minkä verran narttuja ja minkä verran uroksia). Onneksi talossa ja tontilla on tilaa

Ja kuitenkin tuo vanhus lähtee vanhuudenkotiin lähiperheelle, niin tulee on tilaa taas siitäkin edestä

Taisi mennä nuo koirakalterit edellisen Volvon mukana. Eipä ole ollut käyttöäkään. Nyt kisapäivinä voisi olla taas tarpeen Dusteriin koirakalterit takakonttiin. 460:llä ei taatusti koirien kanssa kisoihin lähdetä.
Vaikka tykkäsiväthän nuo koirat Volvo 460:stä, kun pääsivät tallissa koemakaamaan takapenkin
