Kävin tapahtumaa katselemassa ihan vierailijana, enkä radalle ajamaan mennyt (en lunastanut jäsenyyksiä

. Itse touhuissa mukana toisen autokerhon tapahtumissa, joten ihan senkin takia lähdin katselemaan, mitä voisi oppia omiin tapahtumiin. Koska AINA voi kehittyä, ihan sama miten paljon näitä hommia puuhailee.
Plussia:
-Tapahtumassa oli paljon autoja ja väkeä, hienoa että harrastus vetää porukkaa puoleensa! Aiheuttaa taatusti järjestely puolelle omia haasteitaan.
-Alueella ja radalla näytti vallitsevan hyvä fiilis, tämä on tärkeää. Rata-ajo oli oikeasti rauhallista, ilman kilvanajoa. Eli juuri sitä harjoittelua, mitä sen kuuluisikin olla. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.
-Tapahtumassa oli panostettu selkeästi muuallekin, kuin ja vain rata-ajeluun.
Kehitettävää (hyvässä mielessä, näitäkin on hyvä aina kertoa, jos jotain keksii

-Pienimuotoinen ajajakokous, tai ohjeistus tapahtumatopikkiin tai vastaavaa (jos ei satu tuohon ehtimään mukaan). Tämä ihan vain ensikertalaisiakin ajatellen, miten radalla toimitaan. Jos sellainen järjestettiin, en sitä itse huomannut. Lähinnä juurikin mitä lipuilla tarkoitetaan, miten olisi hyvä ohittaa yms.
-Sen pienen pusun jälkeen, varikon jälkeen (missä se kasikymppi jäi mäkeen). Varikon portilla olisi voinut olla "lippumies" hieman enemmän hereillä, nyt siihen ehti useita autoja tulemaan lappu lattiassa, ja meinasi hieman jo tulla tilannetta sen seurauksena. Liput olisi ihan kaiken varalta hyvä olla kokoajan käsillä. Nyt myös heilutettiin punaista lippua, samaa lippua näytettiin myös silloin, kun ajoja välillä lopetettiin? Saattoi tulla sellainen fiilis, että tullaan pois kierroksen jälkeen, mutta ei tiedostettu että edessä on esteitä. Ainakaan vauhdit ei sen myötä näyttänyt juuri laskevan. Lippua olisi myös hyvä heiluttaa siten, että se varmasti näkyy. Se jos sitä vain roikottaa kaiteen yli, ei se välttämättä sinne ratin taakse kovin hyvin erotu.
-Rataa en kiertänyt, mutta kovin montaa lippupistettä ei tainnut olla käytössä? Näihin voisi aina panostaa, varsinkin kun ahvenisto on täynnä pimeitä nurkkia, jos niissä sattuu, tulee ne ihan silmille. Toki riippuvainen vapaaehtoisista, keitä näihin saa mukaan.
Kaikenkaikkiaan hyvin hoidettu tapahtuma, kuvia lisäilen toiseen topikkiin kunhan ehdin niitä jonnekkin latailemaan
