Nyt on kuvat kamerasta kaivettu lightroomin läpi arkistoon, joten voinemme aloittaa tarinankerronnan. Ensimmäisenähän homma alkoi tietenkin purkamalla kaikki ylimääräinen pois tieltä joten pakosarja, etuputki, syyläri ilmansuodatinkotelo jne. sai lähteä. Samalla vaivalla lähti nyt sitten kävelemään tuo Defan viallinen letkulämmitin ja siinä kyljessä ollut akkulaturi pois ahtoputkien tieltä. Mahtaako moisella olla mitään arvoa? Pitää vielä testata varmaksi, että tuo toimii. Ihan ensimmäisenä toki piti sovittaa ahtimet pakosarjojen kanssa kanteen paikalleen:

Tämän jälkeen alkoikin coolerin paikan ihmettely, jossa vierähti ehkä jopa hieman liian pitkään. Ensimmäisenä oli tarkoitus saada cooleri heti maskin taakse ennen ilmastoinnin lauhdutinta. Mähkimisen, sovittelujen ja pienen taustatyön jälkeen ajatuksesta piti luopua ja sijoittaa cooleri lauhduttimen ja syylärin väliin kuten alkuperäisesti turbossa se ilmeisesti on toteutettu. Ensimmäisen coolerille tehtiin lattaraudasta kiinnike ja kokeiltiin, että se sopii elämään syylärin kanssa. Tämän jälkeen alettiin tarkemmin miettimään ilmastoinnin lauhduttimen siirtämistä eteenpäin. Maskin päällä olevassa muovissahan oli valmiiksi reiät, joilla sai lauhdutinta eteenpäin. Toista reikää piti tosin hieman dremelillä suurentaa. Alas tein uuden kiinnikkeen, jolla alapää siirtyi eteenpäin ja näin saatiin cooleri paikalleen


Kun kamat saatiin keulalle nippuun ja olemaan sulassa sovussa aloin modaamaan koneen kyljellä kulkevaa vesiputkea. Turbo ei muistaakseni mahtunut edes paikalleen ja vakiopaikalla tuo paisuntasäiliön letkulähtö tulisi suoraan etummaisen turbon imupuolen eteen. Hiukan rälläkkää, heppailua ja putki sopi hetken päästä paikalleen turbon kanssa. Kuvasta näkee, minkä verran tuota putkea piti siirtää.

Näiden jälkeen laitettiin pakosarjat turboineen muutamalla mutterilla kiinni kanteen ja alettiin mallailemaan ahtoputkia turboilta coolerille. Yllättävän helposti hakivat muotonsa, ainakin siihen nähden mitä odotin. Taaemman ahtimen v-bandikin jäi yllättävän helposti operoitavaksi ja nuo ahtoputket naksahtaa aika helposti paikalleen. Jossain näiden ja projektin alun välimaastossa tein jo aikani kuluksi ahtoputken immun ja coolerin väliin, jonne myös bypass löysi paikkansa.



Välissä käytiin Pirkkalasta Specmalta hakemassa tarvikkeet öljylinjoja varten. Öljyntulon haaroitin öljynpaineanturilta josta lähtee letku moottorin alta turbojen välimaastoon ja jakautuu kahdeksi. Paluuta varten porattiin lohkoon reikä ja sorvasin sinne nopeasti aikani kuluksi sopivan nipan, jonka painoin paikalleen Loctiten ruuvilukitteen kera. Tämän jälkeen koneistajatuttu kysyi, että miksi sinne ei tehty tuumakokoista kierrettä ja laitettu valmista nippaa. "No kun ei ole tuumasia jenkatappeja" ja se vitutuksen määrä kun kaveri vetää ylähyllyltä laatikon, joka on täynnä noita kierretappeja




Enää isompana hommana jäljellä oli imuputkien suunnittelu ja toteutus. Ensimmäisenä jouduin hieman tekemään isommalla vasaralla tilaa taaemman turbon imuputkelle. Oikeastaan sen jälkeen kun tuonne sai mutkalle tilan tehtyä niin loppu meni helposti. Eihän tuo varmasti optimi ole, että imuputki tulee downpipen vierestä turbon alta. Tilaa ei vaan yksinkertaisesti ole muunlaiselle toteutukselle. Ennen imuputken nousua ylös laitoin yhden silikoniliitoksen asennuksen helpottamiseksi. Tämän jälkeen olikin helppo rykäistä toinen imuputki muotoonsa. Jossain välissä sain myös downpipet aikaiseksi, niistä tosin ei taida olla edes kuvaa.



Osan saumoista, oikeastaan kaikki mitä "helposti" pystyi kävin työmaalla räkimässä tigillä kasaan. Oli ensimmäinen kerta kun enemmän tuli tigillä räittyä, omaan silmään ihan tyydyttävää jälkeä. Koska isompia railoja en osaa tigillä täyttää niin ne hoidin migillä loppuun. Hitsauksen jälkeen suihkin vielä Mastonin mattamustat pintaan, jotta saatais kiva OEM-lookki aikaseks. Vaikka tuo oravanpyydystin hieman sitä hajottaakin.


Näiden jälkeen oli enää asennus, alipainelinjojen sekä öljylinjojen veto ja pakoputken modaus. Loppukasaus saatiin melko nopeasti suoritettua ja päästiin modaamaan pakoputkea. Siitä ei hirveemmin kuvia ole, mutta downpipet on kokoa 2.25" jotka yhdistyy auton alla yhdeksi 3" putkeksi joka menee katille asti. Tämän jälkeen taakse vakioputki yhdellä vaimentimella. Hauska yllätys oli, että vakio etuputken ulkohalkaisija on 2.25" ja sisällä kulkee 1.5" putki

Tästä päästään nykytilaan, josta laitoinkin kuvan jo edellisessä viestissä. Kun vehkeet saatiin läjään laitettiin koneeseen heitettiin nesteet sisään. Ensin öljyt ja tämän jälkeen jäähdytysnesteet, jolloin huomattiin tuon modatun vesiputken hitsauksien sekä laipan kohdalta vuotavan. Koitin kiristää laipan pultteja, alempi oli löysässä, mutta ylemmästä on ilmeisesti kierteet korkannu. Kierteet on vissiin ihan M7 eikä tuumakoko? Ajattelin kanteen tehdä toiselle pultille M8 kierteet ja suurentaa laipan reikää. Ensisavut saatiin kuitenkin otettua pienestä vesivuodosta huolimatta. Melkonen jännitys oli, mutta avaimestahan se suunnitellusti lähti käyntiin ilman ongelmia, käyttelin hetken ja hieman annoin kierroksiakin. Samalla kateltiin, ettei löydy muita vuotoja. Vaikkei sillä ajamaan päässytkään niin kyllä se hymyn toi huulille.

Tässä vielä toinen kuva konehuoneesta

Vähän tähän vois yhteenvetoa tehdä loppuun. Tavoitteet oli aika pitkälti tehdä budjettiratkaisu OEM -hengessä jolla saadaan hieman lisätehoa ja päästään ajelemaan wiinalla. Toki wiinalla kruisailu onnistui jo ilman ahdistimiakin. Budjetin raja oli muistaakseni tonni. Ei sekään mikään kiveen hakattu ollut, mutta alle taisi reilusti jäädä. Kaikki kuitit pitäisi olla tallella, joten pitää vähän myöhemmin ynnäillä ja raportoida. Yllättävän paljon noihin pikkuhilppeisiin meni rahaa. Vesijohtoputki ei varmastikaan ole optimi materiaali ahto- ja imuputkina. Helppo sekä hyvä saatavuus ja se, että ne pystyi itse hitsaamaan kasaan sai päätymään tähän ratkaisuun.
Loput kuvat löytyvät
täältäHuomenna ois tarkotus koulun jälkeen ajella tallille, purkaa ahtoputket pois edestä ja irrotella toi putki korjausta varten. Jos sitten illemmalla pääsis ottamaan jo ekat vedot. Vielä sinne jäi pientä parannettavaa, esim. alipaineletkut pitää vaihtaa oikeen kokosiin, ennen kaasuläppää olevan kumiputken tulppaus hoitaa hiukan siistimmin, muutama silikoni uusia oikeen kokosiin, klemmareita vaihdella jne. Lähinnä kosmeettisia itseäni häiritseviä asioita
