Tervehdys,
Tällainen tuli hankittua viime syksynä pitkällisen ajatus- ja tutkimustyön tuloksena. Ja siksi, että sattui sopiva auto myyntiin sopivaan liikkeeseen.

Vuosimalli on -87, ajomäärä mittarissa 97700 ja huoltokirjassa vähän vähemmän. Kokonaisuutena suht siisti mutta muutamia pienehköjä juttuja on tehty ja tulossa työn alle. Rekisteritunnuskin on saatu "neuvoteltua" aikoinaan kohdalleen.

Varaosien saatavuuden haasteellisuus on jo tullut todettua mutta jotakin olen maailmalta saanut haalituksi.
Keskeisimpinä tämän hetken työstökohteina ovat takakaaret, joiden pyöräkoteloihin päin kääntyvä pokkaus oli ruostunut pois molemmilta puolilta. Lisäksi tyhjäkäynti aaltoilee, johon löysinkin jo hyviä vihjeitä täältä foorumilta. Kiitos niistä. Epäilykset kohdistuvat lisäilmaluistiin koska tilanne parani luistia putsailemalla mutta kokonaan ongelma ei poistunut.
Myös vaihdevivuston säätö pitäisi tehdä, mihin tarkoitukseen hain kirjastosta korjausoppaan. Nykyisellään on nimittäin niin, että peruutusvaihde ei mene päälle ollenkaan. Pakkilukon takana on ykkönen ja alapuolella kakkonen eli vaihdevipu ei pääse käsittääkseni tarpeeksi vasemmalle. Olisiko kellään vinkkiä tähän, onko tullut vastaan omissa projekteissa? Korjausopas suositteli vahvasti käyttämään erikoistyökalua vaihdevivun asemoimiseen ja po. työkalu pitäisi tietenkin ensin valmistaa. Vaihdevipu oli hieman "puurokauhamainen" jo auton minulle tullessa mutta tilanne eskaloitui kun vaihdoin vaihdekepin läpivientikumin ja purin asetelman.

