Nyt ollaan sitten kahden auton loukussa ja uusi tulokas siis heräteostos ykköskoppanen V70R AWD vuodelta 1997. Leimaamattomana mutta ajokuntosena ostettu ärrä saanut tähän asti olla melko rauhassa lukuunottamatta jo kiertoon lähteneiden osien irrottelua.
325 000km tehnyt tehtäviään auton kunnolle ja näitä vikoja aletaan siis korjailemaan pikkuhiljaa

Tällä hetkellä tavoite saada leimattua syksyn aikana ja ajella tuleva talvi Ärrällä. Ensi kesänä sitten tarkoitus ajella taas ässällä ja aloittaa Ärrän perusteellisempi kunnostus. Ostotilanteessa suurin huolenaihe oli kaiketi irrallaan oleva kardaani ja näin ollen nelivedon kriittisten osien kunto.
Autossa Ärräläisen kaikki perusvarusteet, mutta lisävarusteita ruksilteltu aikoinaan melko niukasti. Värinä kuitenkin itseä miellyttävä saffrån sekä vaihteita vaihellaan käsipelillä.

Edellisen postauksen kuvassa näkyvät vanteet lähti jo maailmalle ja tilalle hain yhdet Canistot kesärenkailla joille ei ole vielä tarkempia suunitelmia. Talvivanteinakaan ei ollut mitään volvoharrastajaa miellyttävää, joten niistä jää talteen vain kohtuukuntoiset hakkapeliitta7 nastarenkaat.
Siinäpä listausta mitä olisi ainakin tarkotus fiksailla kuntoon ennen talvea:
-Kardaanin kunnostus ja asennus
-Jarrut uusiksi edestä ja takaa
-tuulilasin vaihto
-Vakkarin korjaus
-Ajovalot, vilkut ja takavalot uusiksi vanhojen jo eteenpäin myytyjen tuning-hirviöiden tilalle
-Uudet sumuvalot
-Moottorihuoltoa: jakopää, moottoriöljyt, suodatin, vaihdelaatikkoöljyt, ilmansuodatin yms. mitä tulee vastaan
Hankintoja tehty valmiiksi huoltoja yms. varten jo melko kattavasti. Foorumilaiselta tuli osat kardaanin kunnostukseen, R-merkki maskiin ja pakoputken ulostulon kehys puskuriin. Purkaamolla kävin hääräämässä yhden V70 ympärillä ja sieltä mukaan tuli takavalot, kolme ehjää ovivaloa, toinen ulostulon muovi sekä jarruvalollinen takalippa.

Paikallisista varaosaliikkeistä on hankittu osat jarruremonttiin, jakopääremppaan, suodattimia, öljyä yms. Sumarit tuli yksityiseltä ja paisari sekä tulpanjohdot odottelee vieläkin asennusta ässään.
