Tekniikka vain kehittyy niin nopeasti, samoin direktiivit ja muut asetukset, että malleja kannattaa uusia jo vähintään 8 vuoden välein.
XC90 on jo auttamatta jäänyt jälkeen jokaisella osa-alueella.
Volvon automaatit ovat jääneet jälkeen nykykehityksestä.
Dieselien suhteen (kulutus) Volvo on nyt päässyt kehityksen kelkkaan, mutta pienet bensaturbot loistavat poissaolollaan.
Malliston uudistuminen tekniikan pakottamana tuo myös uusia asiakkaita: vanha Volvo vaihdetaan uuteen, koska uusi on niin paljon hienompi ja tilavampi ja kehittyneempi ja halvempi ajaa. Mutta jos malleja ei uusita, väki vaihtaa autonsa muuhun merkkiin.
Jokaisella osa-alueella pitäisi olla "tuore" ja trendikäs, mutta kuitenkin omaksi merkikseen erottuva ja mieluiten edelläkävijä:
- muotoilu
- sisätilat
- moottori
- muu tekniikka
Nyt Volvo on alkanut perässähiihtäjäksi, etenkin kun turvallisuusetu on menetetty.
Ja Kiinassa Volvot eivät mene kaupaksi, koska paikallisten mielestä Volvo on kiinalainen merkki. Sen sijaan kiinalaiset ostavat mm. muita eurobrändejä kovasti.
Niin no, itse ajattelee asiat vähän erilailla. Volvon moottorit ovat kuitenkin kestäviä ja luotettavia, minusta se on kulutusta tärkeämpi asia. Mutta arvostetaanko sellaista sitten? Ei muita asioita pitäisi sivuuttaa vain kulutuksen ja päästöjen takia. Ja varmasti esim. iso vaparikone on kestävämpi kuin 1.6 tuplaturbo. Puhumattakaan käyntiäänestä ja fiiliksestä.
Muotoilu on vähän henkilökohtainen asia. Voin rehellisesti sanoa, että vaikka 900-sarja on hienompi kuin monet uudemmat Volvot

Lisäksi nykyään monesti muotoilu menee käytännöllisyyden edelle, sekin on virhe. Mitä järkeä on olla vaikkapa iso farkku, jos sinne ei laskevan kattolinjan vuoksi sitten mahdukaan kauheasti tavaraa. Opel Insignia on yksi esimerkki tästä. Se on linjakas ja hieno auto mutta Vectra Wagon hakkaa sen tavaratilallaan helposti.
Ja ei kai turvallisuusetua ole menetetty? Pitää myös muistaa Volvot monet saavutukset tuon asian saralla.
Onhan XC 90 vanha malli mutta ainakin minuun se iskee paljon enemmän, kuin jotkut uudemmat. On siinä enemmän asennetta ja kokoa, kuin vaikka XC 60:ssä. Pienempi on enemmän ns. trendimaasturi.
Automaatit, jenkit käyttivät pitkään (varmaan osaksi vieläkin) nelilovista laatikkoa. Ja kun se kerta on todettu kestäväksi perustekniikaksi, niin ei varmaan ole ollut kiire päivittää. Kasikoneen kanssa ollut kierrokset alhaalla ja vääntö hyvin käytössä, myös vaihto pehmeä. Eli tällaisia mukavuustekijöitäkin. Ilmeisesti Volvolta on tulossa 8-lovinen automaatti lähivuosina, että jotain kehitystä kuitenkin tapahtumassa
