Golffi tuli myytyä, ei pää kestänyt ajella enään kalkattavalla 1.4 koneella mikä kuluttaa saman kun B230FT.
Yhtä Pontiacia tuli katteltua, se meni nenän edestä.
3x W124 mersua kävin kattomassa, ja kaikki meni aina ennen kun kerkesin lähteä uudestaan katsomaan.
Tulikin siirryttyä ihmettelemään volvoja taas, 940 turbot on naurettavan hintasia. En tiedä mitä niille on tapahtunut. Vanhemmat ei oikein kiinnosta.
Siirryinkin vähän vahingossa kattelemaan 960/S90 malleja. Tulikin sitten tätä alla olevaa käytyä kattomassa ja koe ajamassa.
Todella hiljanen, mukava ajaa, ei ylimääräsiä ääniä vaikka mittarissakin jo 402tkm
Eli tällänen tuli haettua tossa alkuviikosta

1995 960 sedan, 2.5 ja M90
Siinä kuva noutomatkalta, oli puhdas kun edellisellä viikolla kävin katsomassa


Leimaa melkein kesän loppuun, kuvan kauniit vanteet (

) Pientä lakkavikaa mikä ei yllätä. Pientä fixausta niin saa ihan siistin.
Sisustalta ovipahvit ihanan rypyssä/irti. KAUNIIT punaiset ledi valot jalkatiloissa!!

Ihanasti hohtaa punaisena kun avaa oven

Jotain soitinta ollut, en ottanut kauppaan mukaan, ja soittimen kohdalla 2-din mentävä sopiva aukko, joten siitä lähdettiin ensimmäisenä liikkeelle

Snurra laulamaan ja pykälät reunoista pois että soitin mahtuu.

Ja soittimeksi valikoitu Kenwoodin DPX5000BT
http://www.autostudio.fi/kenwood-dpx5000bt-autosoitin-2016.htmlJa snurrauksen jälkeen sopi oikein nätisti paikalleen

Ja autolle hyvä jynssäys ulkoa päin.



Ja auto jää käyttikseksi, jotain pieniä ehostuksia yms tähän tehdään, mutta eiköhän ne siihen jää (?)
