Tänään oli sitten sisustan entrauksen vuoro. Lähtökohta oli melko normaali:

Joten, penkit ja lattiamatto irti ja pesuaineet pintaan, muutaman minuutin odottelu ja tekstiilipesurilla huuhtelu, ja sitten jätin ne aurinkoon kuivumaan.
Lattiamattojen alta ei paljastunut mitään isompia yllätyksiä, äänenvaimennusmatot olivat kuivat ja muutenkin pohja todella siistin oloinen.

Pari reikäähän siellä oli tiedossa, eikä onneksi yhtään enempää löytynytkään. Ja ne olemassa olevat olivat mukavan pieniä, helppoja korjata


Alkuperäiset bitumit olivat käytännössä kuskin puolelta kokonaan irti lattiasta, ilmeisesti joskus käynyt vähän kosteana tuo lattia. Lähti nimittäin ne äänenvaimennuslevyt irti sellaisina kämmenen kokoisina lämpäreinä ilman mitään väkivaltaa, ja kokemuksesta tiedän että se ruostuttaa pohjaa todella hyvin kun välissä pääsee vesi seisomaan. Joten teräsharjalla pienimmätkin orkoset auki ja ruosteenpysäyttäjät töihin:

Kun odottelin, että pysäytysaineet vaikuttaa, napsin helmalistat irti että näen siellä muhivat kauheudet. Mutta iloinen yllätys oli sielläkin, pelkkää pintaruostetta:

Helmat saivat saman käsittelyn, tosin ruostekohdat kävin sieltä sähköviilalla läpi ja sitten ruosteenpysäyttäjää pintaan.
Sitten kun lattia oli kuivunut, vetäisin pintaan kerroksen sinkkimaalia ja sen päälle vannehopeaa. Olisin käyttänyt Mastonin hopeanväristä sileää vasaralakkaa, mutta en saanut sitä sekoittumaan tasaiseksi

Noh, pääasia että pinta on nyt ummessa ja piilossa kosteudelta.

Vannehopean kuivumista odotellessa huitaisin helmoihin tuoreet Dinitrolit suojaamaan kiveniskuilta:

Tallista löytyi vajaa paketti äänieristemattoa, joten lätkin sitä niille kohti mistä alkuperäinen matto oli irti.

Ja viimein oli aika kasata sisusta takaisin, vaihtelin samalla kaikki palaneet polttimot uusiin ja imuroin pölyt pois lattialta ja kojelaudan syövereistä. Ihan siedettävä tuli tuosta sisustasta, kannattava ostos oli tuo pesurikin


Huomenna jos kelit sallii, yritän irroitella sen lambdan pultin ja viritellä laajakaistalambdan mittareineen sekä kierroslukumittarin paikoilleen. Ja tehdä takajousien alle/päälle ne korotuspalat. Sittempä se alkaisikin olla pyöränkulmien säätöä ja muutoskatsastusta vaille ajopeli

toki sitten ajan kanssa pitää säädellä myös tuo DGV viimeisen päälle, kun näkee että minkälaista soppaa se tuolle krematoriolle tarjoaa.