Tällainen ruotsin tuliainen saapui jokin aikaa sitten kotimaahan. Kävin sen sopivasti yhden isohkon lumimyräkän aikaan hakeen Turun satamasta. Jossain kohtaa matkaa hieman alkoi mietityttää, koska autosta tulee pulkka. Onneksi tien pohjat eivät jäätyneet, joten oli vain sohjoa, ihan hyvin tuosta matkasta lopulta selvisi.
Satamassa kuitenkin jo alkoi auto hieman oirehtia, aivan kuin kipinä loppuisi yhdestä pytystä. Aina kun vedätti, alkoi auto nypyttää. Kun vetoa ei ollut, meno oli ihan tasaista eikä kone mitenkään röpöttänyt. Ajattelin luonnollisesti, että vika vain tulpassa / kipinässä.
Ensitöinään vaihdoinkin heti uudet tulpat, kun tuli tarkastettua testerillä tuo että antaa misfireä yhdestä sylinteristä (5 cyl). Luulinkin vian jo häipyneen, mutta ongelma tuosta misfirestä tulikin vain kaasupuolta käytettäessä, bensalla ongelmaa ei testerin mukaan esiintynyt. Autoa liikkeelle ja sama vika esiintyi edelleen. Vaihdoin samalla nuo itselle turhan suuret
vanteet alta pois, ja huomasin vetarin suojakumin olevan riekaleina. Eli nypytys nyt saattaa tullakin ihan voimansiirrosta, ei enää kuulat pyöri kunnolla.
Käytin autoa myös lähipajalla, jossa kävivät alustaa tarkemminkin läpi (itsellä ei nosturia, ilkee väännellä vain tallin lattialla noita niveliä lävitse). Kyllähän sieltä kaikkea sanottavaa löytyi. Tässä nyt olisi työlistalla kaikkea isompaa ja pienempää, osia lähtee pian kasa tilaukseen, niin saa auton jossain kohtaa ihan ajoon asti.
-Alatukivarret
-Vetonivel repsikan puoli
-kuskin puolen vetarin suojakumin panta
-Etuvakaajan runkohelat
-Oikea iskarin yläpään vaihto
-Kone tihkaa hieman öljyä, ilmeisesti nokka-akselin takapää
-pakosarjan tiiviste hieman supsuttaa (vai koko pakosarja?)
-käsijarru laahaa -> kengät vaihtoon / huolto
-jouset ja iskarit joka nurkkaan
-Kaasupuolen jakajan huolto, putsaus ja tiivisteiden vaihto
Ohjauksessakin tuntuu erikoinen "tyhjä" kohta keskellä, hankala arvioida, mutta noin ~sentti keskeltä suuntaan ja toiseen, tuntuu ettei mitään tapahdu. Katsoo tuota uudelleen, kun on nivelet uusittu. Liekö vika jää sitten ohjausvaihteeseen.
Tuon jälkeen voikin jo kokeilla leimalle. Kovin hövelisti oli ruotsin pojat leimalla katsoneet, kun tuossa kunnossa liikenteessä.


Iskarin yläpää väljää...