Laitoin laturin johdot ojennukseen, asensin valkean 245:n vanhan AEM laajakaistan, niputtelin johtoja ja käyttelin aikani. Termari tuntuu toimivan ja neste kiertää normaalisti. Laturin toiminta on vielä vähän vajaata. Tuohan on kolmijohtoinen eli on merkkivalon, ohjainboksin ja +12V vertailujännitteen piuhat. Ohjainboksin voi tietojen mukaan jättää pois. Nyt kuitenkin lataa jonkin aikaa 12,1V kunnes nostaa noin 13,5 volttiin. Ei tipu siitä kuitenkaan vaikka laittaa esim. valot päälle. Jos se siitä.
Lisäaikaa meni pyöritellessä miksi VE-kartan toimenpiteet ei juurikaan vaikuta kierroksia pitäessä ja ryntäyttäessä. Veti niin rikkaalle, että tukehtui, eikä kartasta poistamalla tuntunut muuttuvan miksikään. Skaalattava vissiin req fuelia, koska melkein koko kartta on lähelle joutokäynnin arvoja. VR-piirin potikoita piti pikkaisen kääntää, että sai kiertämään ilman kierrostiedon katkomista.
Tuossa jonkinlainen otos putkistosta, saumaa sauman perään:

Mikkikin on sopivasti puolikuntoinen, eikä saa kunnon virralla vedettyä.
Käyntivideota ei tullut vielä otettua, sade häiritsi sopivasti. Jos huomenna sitten. Pihassa tuli vähän kuitenkin pyöriteltyä ja alkutuntuma koneen käytökseen on ns. ihan kiva

Ei kuulosta enää niin kovalle tai häiritsevälle nyt kun kuulosteli uudestaan ja kone on jossain määrin paremmin säädöissään.