Hophop.
Öljylauhduttimen sijainti päivitetty. Alkoi hiukan hirvittää, että öljyn tulisi mennä ylämäkeen tuohon lauhduttimeen. Joten muutama tuumaushetki ja uusien rautojen tekoon.
Nyt on paljon parempi omaan silmään. Ja eihän tuo maskin takaa juurikaan edes näy.








Raudat 2mm paksusta 30mm leveestä latasta. Painoahan tuolle tulee jonkin verran täynnä öljyä, joten katotaan tarviaako vielä vahvikehitsata kiinnikkeitä. Hiukan jäi pilkottamaan kilven alta tuo lauhdutin, mutta sitä ei kukaan sieltä nää (ehkä?) kun auto on maata vasten.

Tai jos näkyykin niin ei se mua haittaa, pitäisi olla keskellä keulaa..

Ja jotta pääsin tuosta jäähdytin nestettä kierrättävästä palikasta eroon, jouduin tekemään uuden pultin öljynsuodattimen siirtojalkaan. Olisihan tuonkin varmasti jostain valmiina saanut, mutta sama se ite oli tehdä.

3/4 16 UNF pulttiin (@IKH) keskelle vain 11mm reikä ja paikalleen. Ratkaisu tuohon itse nesteen kiertoon -> pätkä letkua kierron väliin. Nyt siis tuo jäähyn ns. ryöstölaippa on suoraan tuossa siirtojalassa. Alkuperäinen ajatus oli heittää siirtojalka pois, mutta menkööt nyt noin.



Jotain pientä hipistelyä kanssa tuli tehtyä siinä ohessa kun kiinnikkeet kuivi. Nuo alkuperäiset lämpöpellit (?) olivat pahoin hapettuneet, joten niitä hiukan elvytin. Tarkoitus on pitää tää ainakin vielä suht orkkiksen näköisenä.

Vielähän tuossa siistimistä riittää. Vois ainakin tuon defan lämppärin vastukset katkoa hiukan siistimmin.

Tosin pakosarjan ja ahtimen alta se ei minnekkään tuolta näy.
Niinhän siinä sitten kävi, että jotain osaa taas on tulossa:
Tuli tilattua 19t ahdin (etuvetoisen, vinolla pakopesällä, 7cm pesä) ja sille 3" laippa. Jahka ne kotiutuu, niin pääsee sovitushommiin. Ahdin tulee ehkä ennen joulua, laippa tod. näk. joulun jälkeen.
DP tulee nyt siis 3" ja katsottava mitä muita muutoksia vaatii. JOS jollain on ahtimen orkkisöljynpaluuseen nippa lohkoon, joka ei vaadi porausta, niin paiskaa YV. Ei napostele yhtään ruveta poraushommiin ja jos ei mistään valmista nippaa löydy, teen öljynpaluun alkuperäisellä tavalla.