Sianpää kaivettiin sarkofagistaan esille ja pajoitus lähti liikkeelle usean vuoden tauon jälkeen kevyellä peltijumpalla...


Pölyn alta löytyi 300-sarjalainen Volvo.

Aloitin homman vähän turhan optimistisesti naputtelemalla pistehitsejä auki, osoittautui aivan turhaksi kun ei siellä ollut mitään säästämisen arvoista, rälläkkä oli oikea työkalu hommaan.



Värkättiin tuommoset improvisoidut ajosillat, mihin auto oli kätevä nostaa ja työntää pilareiden ohi, kun 2-pilarissa nuo pilarit ja käpälät tulee vittumaisesti tielle kun touhuaa helmojen ympäristössä.

Löytyihän sieltä.


Mutta onneksi ei se ole kuin ruostunutta peltiä, ehjää voi laittaa tilalle.



Arkeologisia kaivauksia, parhaimmillaan oli neljä lattiapeltiä päällekäin, helmoja oli kaksin kappalein...



Hmm.. pitäsköhän tuota jo avata projektitopikki taas, kun jotain muutakin kuin auton työntelyä pihasta säilöön ja takaisin pihalle on tapahtunut, tosin sitä ei taas tiedä millon ehtii seuraavan kerran pajottamaan. Valoa sentään on tunnelin päässä, että tämä joskus on liikenteessä taas, kun jotain konkreettista on saatu aikaan. Kuskinpuoli tuli melkein valmiiksi, apparin puolella odottaa sama homma ja sen jälkeen ois vielä takakaaret ja takapuskurin taustapelti laitettavana.
