Pari vuotta on pari vuotta, ei kolmea, viittä tai kymmentä.
Renkaita oli kaikkia sen aikaisia suvi- kitka- ja nastakumeja kokoja väliltä 155R13-235/45R17 ja lähes kaikki oli samanlaisia melkein pyöreitä. Ja samaa kuulemma on nykyäänkin, tosin sillä erotuksella, että alle puolet on enää viallisia (lienee Venäjän tehdas parantanut laatua). Ongelmana siis oli rungon pettäminen. Osa oli jo valmiiksi viallisia, vaikka tasapainotti tai vaihtoi eri vanteelle niin täristi/jumputti. Osassa taas kudokset petti kohtuullisen pienellä ajomäärällä, kulutuspinta ihan mutkille/muhkuroille ja/tai kylkiin tuli patteja.
Tuommonen suoraanajon ennätys ei kerro renkaan ominaisuuksista yhtään mitään, pientä epäpyöreyttäkään ei huomaa kun se jää ei ole ikinä aivan tasainen.
Pari vuotta on kaksi vuotta tai enemmän, mutta parillinen luku. Voi tarkoittaa myös esimerkiksi neljää. Edelleenkään et ole kertonu rengasmalleja. Pelkästään vain kokoja. Täällä moni on myös sinun kanssasi erimieltä.
Mikä on kohtuullisen pieni ajomäärä ja mikä kohtuullisen suuri ajomäärä? Sinulla on ympäri pyöreitä termejä ilman mitään täsmennyksiä. Taitaa olla taas näitä tutun kaiman tuttavan juttuja joita kuullut Essonbaarissa.
Vai ettei yli 335km/h ajaminen talvirenkailla ei kerro renkaan ominaisuuksista mitään

. Vähän sama, kun sanoisi ettei 400km/h tunnissa ajaminen vaadi mitään veyronin alla olevilta renkailta. En jaksa ruveta fysiikkaa tähän vääntämään, mutta ne renkaat välittää tiehen kaiken autosta.