Tämä tarina alkaa jo kesästä -96. Kävin silloin koeajamassa uutta 850 ärrää paikallisessa volvo liikkeessä ja päällimmäisenä jäi mieleen että oli vaan hieno auto.
Olihan se siihen aikaan kuuminta hottia mitä Volvolta sai. Tuohon aikaan kuitenkin peruskinnereissä oli luokkaa 100 hevosvoimaa ja dieseleissä vielä vähemmän. 240 heppaa herätti koeajolla kunnioitusta, ja myyjää sai suostutella tosissaan että pääsin ollenkaan koeajolle.
Tuosta koeajosta asti on aina välillä käynyt mielessä että joskus pitää saada R hankittua, nimenomaan punainen ja sedan. Samanlainen kuin oli se koeajoautokin. Nyt näiden hinnat ovat kutakuinkin pohjilla ja hyväkuntoisten yksilöiden hinnat varmaan alkavat jopa noustakin, näitä ei kuitenkaan valmistettu ihan hirveästi vaikkei valmistusmäärä ollutkaan rajattu niinkuin T5-R kohdalla.
Kesällä sitten sopiva yksilö löytyi, tavoitteena oli löytää alkuperäiskuntoinen kohtuukilometreillä oleva R, manuaali tai automaatti, molemmat kävi. Pääasia että on punainen ja sedan. Ajoautoksihan tämä ei tule, pienet puutteet on tarkoitus korjata ja laitetaan navetan vintille vajaaksi kymmeneksi vuodeksi odottamaan museoikää
Vuosimalli -96 ja kilometrejä mittarissa reilut 200tkm. Ihan ok peruskunnossa, pientä fiksattavaa tämän ikäisessä alkaa jo olla. Alkavaa ruostekukkaa etulokarissa, konepellin nurkassa ja puskurissa kiveniskemää. Maalipinta on punaiseksi tyypillisen haalistunut ja kaipaa kunnon kiillotusta, muttei naarmuja eikä lommoja löytynyt. Pientä tuningia on tähän jo kuitenkin ehditty, jarrusatulat on maalattu punaiseksi ja joku alustasarja on merkitty otteeseen.
Ohjekirjasta selvisi että auto on myyty uutena Atlantassa, ihmettelinkin miksi keskuslukitus avaa vain kuskin oven ja muut pitää avata kojelaudan katkaisimesta.


Sisusta on kohtuu kunnossa. Ratin pinta on kulunut ja kuskin penkissä normaalia kulumaa mutta eiköhän nuo ole vielä korjattavissa. Myös kattoluukku löytyy, onkohan se ollut kaikissa Ärrissä? Ja mikä erikoisinta, kaikki varusteet toimivat, jopa sähköantenni. Myös C kasettisoitin löytyy, perhana kun tuli kaikki Pet Shop Boysin kasetit aikanaan hävitettyä.



On se vaan tunnustettava että aika kultaa muistoja. Kivahan tällä on edelleen ajaa, on kohtuullisen hiljainen ja hyvä ajaa. Mutta ei se suorituskyky tämänpäivän mittarilla ole enää kummoinen, pikkudieselit menee vasemmalta ja oikealta ohi.
Ensimmäinen askel kohti museointia on alkuperäiset vanteet
