Noniin. Tenttiviikon ainoan tentin jälkeen olikin hyvä jatkaa Volvon ääressä. Ensimmäiset koeajot tehty.
Säädettiin tyhjäkäyntiä ruuvilla ja alipainealuetta kohdilleen ja pikkuhiljaa nämä tuntuvatkin olevan jokseenkin kunnossa. Ei tiputtele öljyä eikä jäähäriä enää. Öljynpaluu tiputtaa hieman mutta ei pakosarjalle

Tein sitten ilmeisesti aavistuksen liian lyhyen tuosta paluusta, ja tiputus tapahtuu hieman auki kierretystä liittimestä. Kolmas kerta toden sanoo (kop kop).
Ahtopainealueella päästään noin 0,5 bariin jonka jälkeen tuntuu kuin tulisi fuel cut (johon en kyllä usko) kun meno päättyy kuin seinään. Luulen että tuo megalla generoitu kartta on vaan yksinkertaisesti liian rikkaalla jolloin alkaa tukehtumaan. Ahdoille lähtiessä AFR tippuu noin 10-11 ja kartta menee tästä vaan rikkaammalle. Säädettiin ajojen aikana kokoajan laihemmalle ja meno parani sitä mukaa mitä enemmän tiputti.
Hukkaportissa on edellisen omistajan mukaan 0,8 bar jouset, näiden ei siis pitäisi tulla vielä vastaan. Bleediä tuossa ei vielä ole lainkaan, hienosäätöön toki sellainenkin laitetaan. Kunhan tuo tuosta hieman jäähtyy niin otan hukkiksen irti ja lyön hieman lisää jousta sisään ettei nyt varmasti ole siitä kiinni. Kalustotappioita ei tullut, mitä nyt hieman pakosarjan kääreet savusivat ja kyytiläiset noustuaan autosta pikku kepposena huusivat yhteen ääneen että ''PALAA!''

Slaagin meinasin saada perhana. Hiukan joku muovin käry (?) tuli kabiiniin, täytyy sitäkin tutkia että mikä siellä käryää vai käryääkö mikään. Niin ja nokka-akselin päätytulppa jostain syystä lähti liikkeelle, onneksi tippui tallin lattialle. Täytyy naputtaa kiinni uudestaan.
EDIT: Muovin käry tuli sulaneesta hukkaportin paineletkun muoviliittimestä. Oli päässyt osumaan downpipeen.
Kuitenkin: ensimmäiset koeajot tehty jokseenkin onnistuneesti
