Hommat edenneet taas.
Leimalla käytiin: viisi hylkyä ja kolme korjauskehotusta. Muutoskatsastus muuten läpi. Parit puslat, raidetangonpää, tyhjäkäynnin hc ja sekarengastus

No, eipä siinä. Puslajumppa on aina mukavaa. Ensi viikolla jälkitarkastukseen.
Tyhjäkäynnin hc on nyt ainoa mikä mietityttää. Ei tahdo millään mennä rajoihin. Katti on uusi ja kokeiltu kaksilla suuttimilla jos nuo 870 ev14 olisivat olleet syypää suurehkon kokonsa myötä. Ongelma on nyt sellainen että kylmänä käynnistäessä käy ihan ongelmitta, mutta kun kone alkaa lämpenemään alkaa paukuttamaan putkessa. Ja nämä putkessa paukutukset näkyvät sitten piikkeinä hc-arvossa. Tällä hetkellä tosiaan kiinni T6 vakiosuuttimet mutta pätkii ihan samalla lailla. Ajattelin että vika olisi ollut noissa 870 ev14 suuttimissa, etteivät siis pystyisi tuottamaan polttoainetta tarpeeksi hyvänä sumuna pienillä kierroksilla mutta eipä ollut syy niissä.
Mistähän seuraavaksi syytä etsimään? Puolat vaihtoon varmaankin seuraavaksi, kun hieman tuo lämpimänä pätkiminen siihen kai viittaisi.
Latausaika on kiinteä 3 ms ja kierroksilla tuo pätkiminen tosiaan loppuu, tai ainakaan sitä ei kuule/huomaa enää mitenkään. Tyhjäkäynnillä auto nytkähtää ja paukautuksen sekä kuulee että tuntee kun käden laittaa putken päähän. Alla kuva vielä asetuksista.

Onkohan se vaan puola/puolat jotka lämmettyään ei anna kunnon kipunaa pienillä kierroksilla?