Vastaavaa aihetta on käsitelty jo eri kirjoituksissa, mutta aivan samanlaisia oireita ei tullut vielä vastaan niin kysytään nyt vielä, onko jollakin muulla Volvolla samoja vinkeitä.
Auto on 2003 mallin V70 ja D5. Autolla saattaa ajella vaikka puoli vuotta ilman häiriöitä ennen kuin sama vanha vaiva yllättää ihan puskista.
Auto tekee ajaessa teräviä nykäyksiä, jolloin virrat katkeaa sekunnin murto-osaksi ja samalla polttoaineen syöttökin katkeaa hetkeksi. Yleensä oireet tulevat pitkää matkaa ajettaessa tai sen jälkeen kun auto on seissyt kuumassa auringon paisteessa tuntikausia. Jos et pysty esim. moottoritiellä pysähtymään, niin nykäyksiä tulee noin 5 kappaletta esim. minuutin välein, jonka jälkeen mittaristo sammuu täysin, eikä mitkään virtaa vaativat hallintalaitteet toimi. Autoon jää päälle etuvalot, moottori käy normaalisti ja kunhan käytät virrat pois muutaman minuutin ajan jossakin parkissa, niin kaikki toimii jälleen normaalisti paitsi että tässä yksilössä jää "srs huolla heti" teksti päälle. Auto toimii tämän jälkeen vaikka kuukausia nykimättä, paitsi että srs-teksti häiritsee silmää ja katsastusmiestä.
Koska vika ei ole juurikaan häirinnyt liikkumista, niin sehän jää herkästi hoitamatta ennen kuin katsastus taas häämöttää. Nyt ajattelin että laitan tämän ongelman kuntoon, ellei se nyt maksa kohta enemmän kuin vanhahko auto itsessään. Aika monelta korjaamoalan ihmiseltä on tullut kysyttyä moisista oireista ja mittaristo tyyppivikana tulee usein vastaan ja Cem-boksin ongelmat. Josko jollain on ollut vastaavia oireita ja siihen on löytynyt lääkkeet niin olisi mukava kuulla miten homma hoitunut. Ja jos joku tietää Oulun seudulla tai ympäristössä jonkun firman jolta voisi löytyä tietämystä asiaan niin hienoa.