Terve, olen tuon otsikon kysymyksen kanssa senverran hukassa, että ajattelin täältä kysyä apua/mielipiteitä/neuvoja.
Eli esikoispoika aloittaa koulun syksyllä. Kyseessä on hieman vilkas tapaus, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää eikä ihan aina ole ajatus mukana tekemisissäkään.
Ollaan vaimon kanssa pohdittu, että hänelle täytyy kuitenkin jonkinlainen puhelin saada, jotta voi tarvittaessa soittaa meille vanhemmille ja olla yhteydessä.
Nythän jo esikoulu-vuoden aikana on hänellä ollut "luokkatovereita", jotka tuolla ovat 500-900€ puhelin kourassa kävelleet pelailemassa pokemon-GO:ta. Meille on erittäin ehdoton ei minkään sortin älylaite tuon ikäiselle, varsinkaan tuolle kaverille, vaikka yhdessä vaiheessa koimme kovaa vastarintaa poikamme suunnasta. Moinen älypuhelin ei pysyisi hänellä ehjänä yhtään kokonaista päivää, eikä hänen ole tarpeellista surfata netissä tai pelailla pelejä (tätä on kotona testattu, eikä vapaiden pelimahdollisuuksien antaminen ole todellakaan hänelle soveliasta).
Joten, mikä olisi hyvä puhelin? Pitää olla "perinteinen" puhelin, eikä tosiaan mikään kosketusnäytöllinen tabletin, tietokoneen ja puhelimen ristisiitos. Myös akun kesto pitää olla hyvä ja mielellään kestävä, ettei ihan pienistä kolhuista ota itseensä.
Tässävaiheessa moni sanoisi "nokia 3310". No joo, olisihan kotona pöytälaatikot täynä vanhoja nokialaisia eikä uusi 3310:ään maksa kaupassa maltaita. Mutta miettinyt, onkohan semmoista toiveiden mukaista luuria olemassa, johon saisi seurattavan paikannuksen (eli voisin omasta puhelimestani seurailla missä puhelin/poika viilettää)? Vai onko vain tyydyttävä näppäinmalliseen peruspuhelimeen?
Tuo seurattavuus olisi minusta tärkeä, liittyen tuohon pojan lievään hajamielisyyteen/vilkkauteen. 90% ajasta menee ihan hienosti, mutta sitten ajoittain saa semmoisia pieniä kohtauksia, jolloin tekee typeryyksiä tai on hyväuskoinen (esimerkiksi kerran karkasi kotipihasta, kun keksi olevansa riittävän iso. Kysymättä tietenkin).
Toivottavasti joku tätä lukeva ymmärsi mitä haetaan...

Kotonahan meillä on kotipuhelimena vanha nokialainen (3510i), mutta pitäisi keksiä jokin uusi puhelinmalli lapselle reppuun mukaan.
