Noniin. Päivitystä tilanteeseen pitkästä aikaa. Voiman puute ei ole talven liukkailla päässyt harmittamaan, mutta Volvo on käyttäytynyt muuten oudosti:
-Yhtenä kylmänä aamuna, alle -20 astetta pakkasta. Käynnistän Volvon, putkesta pöllähtää RUSKEAA savua ja savutusta jatkuu noin puoli minuuttia! On ollut lämpiämässä. Mustan ja sinisen savun merkityksen kyllä ymmärrän, mutta RUSKEAA en. Mitä lie syönyt? Mistä johtunee?
Tämän jälkeen kun lähden ajamaan, niin tuntuu kummasti olevan voimaa enemmän. Ahtomittari kampeaa ahdon puolelle jo n.1800-1900 kierroksen kohdalla ja maksimiahdot se saavuttaa noin 2200 kierroksessa. Näyttää toimivan siis kuin uutena. Voima tulee ulos tasaisesti, eikä potkaisten 2500 kohdalla kuten ennen. Katsoin ohjekirjasta, että 2,0 t5 moottorin maksimivääntö on juurikin tuossa 2200 kohdalla.
-Seuraavana aamuna lähden samoin lämmitetyllä autolla matkaan, mutta huomaan, että auto ei kulje, ei sitten ollenkaan: Moottori ei kierrä 1500 kierrosta ylemmäs, eikä jaksa kulkea kahtakymppiä kovempaa. Pysäytän auton läheiselle huoltoasemalle ja avaan konepeiton. Moottoria kaasuläpästä kaasuttaessa kuuluu jostakin päin kierrosten mukaan voimistuvaa turbomaista ujellusta, mutta normi turbon ääntä paljon kovempaa. Samalla huomaan intercoolerin ylemmän letkun KUTISTUVAN aina, kun läpästä kääntää. Sammutan auton hetkeksi, kun säikähdän tuota ulinaa. Kun käynnistän uudelleen ihan kokeen vuoksi ja nyt kun moottori on lämmennyt, kone kiertää jopa 2500 asti. Ajelen takaisin kotipihaan ja matkalla huomaan ajotietokoneesta, että mitä korkeammilla kierroksilla kone käy, sitä VÄHEMMÄN se näyttää kuluttavan. WTF???
Kova ulina rauhoittuu kotipihaan päästyä ja nyt masiina käy ihan normaaleilla kierroksilla ja ahtaa samoin, kuin ennenkin, eli veto alkaa vasta 2500 kierroksesta. Tämän jälkeisinä päivinä käytös jatkuu vaihtelevana Huomaan, että ahtojen käyttäytyminen vaihtuu aina joka käynnistyksen jälkeen, esimerkiksi kaupoilla käydessä, parkkipaikkaa vaihtaessa. Siis jos auto on kulkenut huonosti ekan kerran startatessa, niin turbo ei ahda ollenkaan, ellei sitä sammuta ja käynnistä uudelleen. Auton saa kyllä lämmettyä kulkemaan tällä ekalla startillakin noin kahdeksaakymppiä. Sen kovempaa ei mene.
Mitä ihmettä siis?
Tyhjäkäyntikin on vallan hurjistunut näinä aikoina. Se saattaa joskus nousta kahteenkin tonniin. Lisäksi tyhjäkäynnin säätäjältä kuuluu naputusta. Auto tekee sitä, että tyhjäkäynti, joka on normaalisti jossain 1200 kierroksen kohdalla, nousee hitaasti, noin 10 sekunnin aikana ylöspäin jonnekin 1600 asti, sitten se yhtäkkiä laskee nopeasti, jonka jälkeen se alkaa nousta taas. Tuota se tekee koko ajan. Nyt tyhjäkäynti on alkanut humpata myös nopeampaan tahtiin.
Että tämmöistä tällä kertaa.