käytin koirusta juoksemassa kotipaikalla. se ei sinäänsä ole mitään uutta ja mahtavaa, pikemminki rutiini homma.
koko homman kruunasi siinä naapurissa asuva 4v iida joka pyöräili katsomaan meidän juoksulenkkiä.
kaukaa heilutti kättä meille kun pellolla käveltiin. jekku kun sen huomasi nii pojalla nousi niskakarvat pystyyn muistuttaen ahvenen selkäevää joka pienessä tuulessa heilui, huolestuin hieman ja komensin rauhoittumaan ja pysymään lähellä vaikka iidaan oli matkaa ainaki 200m, koirus totteli kun ajatus eikä lähtenyt 10m kauemmas seikkaileen.
pikku hiljaa lähestyttiin etupihaa ja leikkimökin kiertäen parkkipaikalle katsomaan muukalaista, ja vähä niinku kannattiko murista?
jekku epäröiden nuuski ilmaa. itellä hermostus hävisi kokonaan kun iida hyppäs pyörän selästä ja sanoi, tulehan tänne nii rapsutetaan niin lämpimästi ja ihanasti se pikku likka voitti jekun sydämmen että ei voinu kun ihmetellä. jekku ei hyppinyt yhtään vaan ne kaks oli heti kavereita, ilmeisesti sama aaltopituus löytyi heti.
samalle aaltopituudelle pääsin itekki ihan heti ja tunteroinen leikittiin kolmestaan.
jekun kans näytettiin iidalle mitä on opeteltu ja iida heitti harjan vartta lampeen ja jekku haki sen joka kerta. kerran jekku aavisti mihin se 3m kantava heitto putoaa ja suoraan päähän jekkua osui mutta ei tuntunut haittaavan. kerran iida kömysi lampeen ja avustin hänet sieltä pois, tyhjennettiin kumisaappaat ja iida kysyi mitä nuo terävät on jotka pistelee? tarkistin ja ne oli onko ne nyt takiaisia ne yhen kasvin siemenet jotka jää vaatteisiin kiinni ja tippuu aikanaan jonnekki jos ei niitä pois ota, harmittomia sinäänsä mutta tympiän tuntoisia joten otin ne pois ja jatkettiin leikkimistä.
se tunne oli ihan käsittämätön kun entuudestaan tuntematon pikkulapsi jouksuttaa pentukoiraa keppiä heittämällä ja se kuin nopeaa nuo alkoi pitämään toisistaan.
itellä tuli niin hyvä mieli kun kaksi lasta sai leikkiä ihan vapaasti ja se vilpitön iloisuus suorastaan säteili positiivista energiaa ympärille
