Tuolla Skandixilla osat tulee auton alustanumeron mukaan joten lienee sopiva autoon.
Ei löydy volvon omasta varaosaohjelmastakaan oikea pusla vielä alustanumeron avulla.
Pikavilkaisun tein varaosakuviin.
Vaikka alustanumeron mukaan menee varaosakuviin, niin sieltä löytyy oikealle kaksi erilaista ja vasemmalle kolme erilaista puslaa.
Itse sain viimeksi karsittua vaihtoehdot yhteen oikeanpuoleiseen ja kahteen vasemmanpuoleiseen puslaan.
Valintakriteerit oli hieman epäselvät, niin päädyin sitten tilaamaan sen yhden oikeanpuolen ja molemmat vaihtoehdot vasemmalle.
Näytti muuten toi skandixin osanumero olevan jo vanha, volvolta on tullut uusi tuotenumero/tuote tilalle.
Eli siis, alustanumero ei anna aina absoluuttisesti oikeaa varaosanumeroa, vaan varaosaluettelossa on vielä lisäksi tiettyjä valintakriteereitä, joiden mukaan oikea osa pitää valita.
Pääsääntöisesti oikeat osat löytyy toki suoraan, mutta on iso läjä poikkeuksia, jossa vaatii joskus vähän jopa pähkäilyä ja selvittelyä.