Tulihan tuo lista laitettua jo johonkin aikaisemmalle sivulle, mutta tuli tälläinen pitempi versio kirjoiteltua toisaalle, niin laitetaanpa se nyt tännekin:
Heti kortin saatua oli ensimmäinen auto ainoa japanialainen kottero, jolla olen kyennyt ajamaan:
Toyota Corolla DX.
Tiedän, mitä mietitte, ei, tämä ei ollut se ns. "amis-dexteri", vaan sen edeltäjä KE-70, kaksiovinen pikkulamppu vuodelta yhdeksäntoistasataakahdeksankymmentä. Vaalean metallisininen kaunotar kromisine puskureineen. Väkivahvan voimanpesän mittaamattomat hevoiset välitettiin maantiehen neliportaisen vaihteiston läpi, joten ajoneuvon todellinen huippunopeus pyöri noin 75:ssä tuntikilometrissä. Kyllähän se kovempaakin kulki, mutta jo kahdeksankympin vauhdissa moottori huusi kuin teuraalle vietävä, joten en kerran yhdeksääkymmentäviittä kokeiltuani enää uskaltanut pistää vanhusta moiseen rääkkiin toiste, radiota kun ei enää kuullut edes siinä kahdeksassakympissä... Liikkuvia osia tuossa idän ihmeessä oli suunnilleen yhtä monta kuin RK-62:ssa, ja sen pimeässä silmät kiinni purkamiseenkin meni suunnileen sama aika. Tien päällä tätä ei ihme kyllä tarvinnut koskaan tosin suorittaa. Auton haltuuni saadessani sen polttoainemittari ei toiminut, joten ovikotelosta löytyi lähes ufotutkimukselta näyttänyt vihko täynnä päivämääriä, ajettuja kilometrejä, tankattuja litroja ja tarpeettoman monimutkaisia laskutehtäviä. Niitä hetken selailtuani laskeskelin talousihmeen kuluttavan kymmenen-yksitoista litraa bentsiiniä ajettua sataa kilometriä kohden. Kuitenkaan haluttomana jatkaa roswelliläisiä laskutehtäviä nostin takakontin pohjapahvin ylös, poistin polttoainepumpun muovikannen, tökkäsin irronneen abikoliittimen takaisin pistokeeseensa ja kas, mittari heräsi. Tälle autolle ei toisen takarenkaan laakerin vaihtotyötä lukuunottamatta ainakaan muistaakseni tarvinnut tehdä muuta kuin ajaa ja tankata. Enimmäkseen tankata... Urhea sotaratsu päätti päivänsä kaverini pikkuveljen kynsissä noin viikossa, kun annoin sen oravannahkoina seuraavaan autooni, ensimmäiseen emämunaukseen:
Peugeot 405 Gutmann i `89:iin
Tämä patonkimaan kosto maailmankaikkeudelle aloitti maallisen vaelluksensa kaverini silloisen tyttöystävän, ja hänen siskonsa, siinä vaiheessa jo oman exäni isän käyttöautona. Varustettuna 1.6 litraisella Boschin LE-2 Jetronic ruiskulla avaruusaikaan päivitetyllä moottorilla se tarjosi nuorelle ammattikoululaiselle sadanneljäntoista ponin verran lähes uutta autoa, olihan se kaikkine sähköherkkuineen melkein vuosikymmenen drägsteriä nuorempi. Ja siitä ne murheet sitten lähti... Ensi töikseen silloisen tyttöystäväni (nykyisen vaimoni) istuessa kyydissä päätin, että tehdäänpä komea lähtö torilta kotiin kaikkien hänen kavereidensa edessä. Ja komea lähtö tosiaan oli. Kaasu melkein pohjassa kytkimen ylöshyppäyttäminen aiheutti lähes räjähdystä muistuttavan äänen, jonka saattelemana oma polveni potkaistiin väkivalloin rattiin kytkinpolkimen toimesta. Työntäen käyntiin saatettu auto nilkutettiin raakana vaihtaen 80km:n matka kotiin ja siitä pajalle. Tulos: kytkimen painelaakeri höyrystyi halkaisten koko massalevyn kolmeen osaan kuin ruisleivän.
No, kytkin vaihdettiin ja matka jatkui suht ongelmitta. Kunnes katsastusmies löi ruuvarin pystyyn takavaimentimeen. Motonetistä uus v***n kolee simonsin tuninkipurkki tilalle. Paranihan ne äänet joo, mutta maantiellä ajaessa se helvetillinen POOOOOOOOOOOOOOOOOO alkoi jossain vaiheessa hieman kypsyttää...
Ei aikaakaan tämän jälkeen kun auto oli taas toiminut jonkin matkaa kunnolla kun täyskaasukiihdytyksessä alkoi sisään autoon tunkeutua pikantti popcornin käry. Tätä hetken ihmeteltyäni aloin huomata myös pakokaasun hienoista sinerrystä. Taas pajalle, jossa tuomioksi osoittautui sekä kansipahvin, venttiilinvarsien tiivisteiden että venttiilikopan tiivisteen yhtäaikainen rikkoutuminen, jonka johdosta nouseva öljynpaine ruiskuttaa sitä sekä sylintereihin että pakosarjalle, ja korjaamolaskun arvio ylitti aika reilusti auton hankintahinnan. "paskat" tuumasin, ja nilkutin auton kotipihaan happanemaan. Tilaisuus koputti taas olkapäähän, enkä ollut nähtävästi viisastunut vahingosta sitten yhtään, sillä seuraava pihaa koristava kapistus oli, mikäpä muukaan kuin:
Peugeot 405 MI-16 `89.
Taas pykälää miehekkäämmällä tekniikalla, tämän hirmun pellin alta löytyikin sitten jo XU9J4- numerosarjaa totteleva 16-venttiilinen 1.9 suoraan katukäyttöön kesytettynä mutkaisilta rallipoluilta, sävytetyt sähkölasit löytyivät joka nurkasta, erikoissisusta, automaattisesti säätyvä lämmitinlaite vastasi amispiireissä siihen aikaan lähes autoilmastointia, sekä keskuslukitus lisäsi mieheen n. viisi senttiä pituutta parkkipaikalta sisään purjehtiessa. Tämä kaunotar oli vieläpä saanut pintaansa volvon värikartasta c70:n kohdalta löytyvän värin 435 Saffron pearl, joka alunperin punaisen auton pintaan ruiskutettuna muuttui hyvin lähelle kuparin väriä, vaikka katsastusmies olikin muuttanut otteeseen rumasti "ruskea"... Tuplaputketkin tähän hirmuun oli asennettu. Tai siis haaroitin taka-akselin päälle, mutta sen verran piiloon, että alle kuikkivia luokkakavereita sai jymäytettyä kahdella takavaimentimella. Myjän kertoman mukaan laite piti olla harrastuksekseen stock car-dragstereitä rakentavan kaverin virittämä, ja että siinä pitäisi olla n. 190 hevosvoimaa. Aika nopeasti selvisi, että paskat sille mitään ollu tehty. Vakionuhis, vaikkei tuo nyt vakkarinakaan jalkoihin jäänyt. Ajattelin, että eihän sitä kenenkään muun tarvitse tietää, ja lisäsin vettä myllyyn ostamalla sparcon vapaavirtaussuodattimen, ja luonnollisesti liimaamalla sen mukana tulleen tarran takalasiin. Kunnon imuäänet se ainakin aiheutti, ja olisikohan siitä jokunen tien pientareille karanneista hevosistakin saatu takaisin. Tähän autoon tuli rakennettua kunnon popitkin. Takakontista löytyi kaksi 12" subbaria, hattuhyllystä nelitiekuusysit, jotka äänenlaadussa pieksivät mennen tullen kaikki halpiserillissarjat mitä mm. luokkakaverit kilpaa asentelivat. Etuovissa oli ihan alkuperäiset pahvikartiot. Satuin löytämään tuolloin 10gb:n kovalevysoittimen suht edullisesti. Sellaiset olivat vielä tuolloin harvassa kuin kanalla hampaat, ja tähän vehkeeseen piti kappaleetkin ladata tietokoneelta cd-aseman reikään tulleen siirtotelakan kautta kuin irtokovalevylle konsanaan. Laite itse oli takakontissa, sen käskyboksi "integroituna" kojetauluun. Vahvistinta siinä ei ollut, joten sellainenkin piti vielä erikseen laittaa, subbareille omansa, pikkukajareille oma. Olipa systeemissä kiinni vielä normaali mankkakin, mutta piuhoituksen takia se oli kiinni RCA-johdoilla suoraan vaffareissa niinkuin kovalevysoitinkin. Tuli päivä, jolloin ämiiseen piti vaihtaa etutukivarsi, ja koska en sitä vielä silloin oikein itse hallinnut, jätin tehtävän ammattikoulun autopuolen osaaviin käsiin, itsellä kun oli seuraava päivä vapaata. Kunnes yhdeksältä aamulla puhelin soi: pököttiin oli murtauduttu amiksen pihassa, eikä turvakamera tietenkään näe juuri siihen kohtaan... Kuskin oven lasi sisässä, mankka lähti, takakontin kansi oli väännety solmuun, mutta onneksi oli sisu loppunut ennenkuin lukko antautui. Vitutti ja suututti, tiistaiaamu, perjantaina piti lähteä kokoontumiseen näytille. Pihassa makaavasta Gutmannin raadosta saatiin vihmovassa syyssateessa purettua roiskuvan räystään tiputtaessa niskaan +1 asteista vettä uusi luukun kansi ja kuskin lasi, mutta miitissä käytiin ilman spoileria ja valkoisella kannella...
Talvea kohti mentiin liukastellen kun myös ämiitä alkoi vaivaamaan sama savutusongelma kuin Gutmannia. Tällä kertaa ajattelin, että kyllähän nyt kunnon kotinikkari kansipahvin vaihtaa. Ja olisi vaihtanutkin jossei yksi kansipultti olisi fuusioitunut sylinterilohkon kanssa saumattomasti niin, että se ensin katkesi kannan juuresta, ja sitten helvetillisen taistelun jälkeen kannen jo käytyä koneistuksessa päätti katketa tiivistepinnan tasoon. Koko kone nostettiin ylös, tai siis alas, se kun ei mahdu yläkautta pois, myytiin kannen mukana, ja auto haudattiin talliin, jossa se lopulta vietti useamman vuoden.
Tässä välissä kun kuitenkin käyttöautolle oli tarvetta, ja äiti alkoi hiljalleen huomautella haluavansa ajaa omalla autollaan joskus itsekin ajattelin, että nyt kokeillaan jotain muuta merkkiä, ainakaan huonompaan suuntaan ei päästä.
Väärin.
Seuraavaksi tuli hankittua jostain helvetin mielenhäiriöstä, jota vieläkin ihmettelen Hitlerin kosto, eli Wv Golf Mk2. Tarkkaa vuosimallia en enää muista, mutta oli sen verran vanha että oli vielä jaetut lasit ovissa. Autoa jostain Tampereen takaa hakiessa oli pakkasta hyvän matkaa yli kaksikymmentä astetta, ja luonnollisesti säkkipimeää. Auto oli umpijäässä, joten mm. takakontin kansi ei auennut eikä muutakaan tekniikkaan huvittanut siinä tulipalopakkasessa jäädä suuremmin ihmettelemään, joten kaupat tehtiin ja matka alkoi kohti kotia. Muutaman päivän Golffattuani ajattelin käydä hieman kurittamassa purkkia paikallisen laivarannan eteen tehdyllä jääradalla. Kun homma alkoi sujua, ja pääsin viimeisen kaarteen makeassa piiiitkässä sladissa lähöpaikalle, hölläsin kaasun, jolloin auton keula tippui varmaan kolmekymmentä senttiä alaspäin. Valahdin siltä paikalta hangen väriseksi että nyt tippui siitten koko hiton moottori tai jotain. Kun painoin kaasua kauhu vaan yltyi kun keula hyppäsi ainakin sen kolmekymmentä senttiä ylöspäin rysähtäen taas kaasun päästettyä alas. Nilkutin varovasti viereiselle huoltamolle ja syy selvisi melko nopeasti: moottorin etukiinnikkeen räkätäppihitsi oli antautunut ja koko moottori ainoastaan sivuista kiinni. Seuraavana päivänä amiksesta kotiin -äiteen autolla vaihteeksi- ajellessani hain paikalliselta romikselta uuden korvakkeen ja pulttasin Golffin takaisin kasaan. Muutama päivä tämän jälkeen kun olin heittämässä kaveria kotiin tulin risteykseen, jossa vasemmalla tiheä orapihlaja-aita. Ajoin auton sen verran pitkälle aidan kulman ohi, että voin nähdä vasemmalPAM. Kuuskakskutonen Mazda imeytyi vasempaan etunurkkaan. Autoa ajanut nainen soitti kyselemättä poliisit paikalle ja meikäläinen otti tilanteesta kaiken päälle vielä piletin. Sivuhuomautuksena paikka Heinolassa Tiilitehtaankadun ja Paininpuuntien risteys Tommolassa. Arvatkaapas onko siinä nykyään peili...
Golffi tuntui päässeen tapauksesta melko pienillä vaurioilla kunnes pääsin kotiin tarkastellakseni asian tilaa tarkemmin. Etulokasuoja meni vaihtoon, mutta edes etulamppu ei hajonnut. Pelti auki, jolloin ihmettelin, miksi tuulihaka näyttää melkein suoraan sivulle. Johti siitä, että autossa oli nyt jännä mutka tuulilasin alla. Runkopalkit vääntyivät heti moottorin takaa ja koko auto oli ylhäältä banaanin muotoinen.
Kolopallolla ajettiin tästä huolimatta vielä kevääseen asti, parempaankaan ei sillä hetkellä ollut varaa. Kunnes tämä sama kaverini, oikea hovihankkija soitti, että hänen tutullaan olisi meille sopiva kulkine tarjolla, ja että hanellä olisi vielä Golffin romullekin ottaja. Mielenkiinto heräsi, jollain täytyi kuitenkin liikkua sen aikaa kunnen MI joskus valmistuisi. Kun kuulin mitä olimme menossa katsomaan, vetäytyi ylähuulen reuna kieltämättä hieman ylöspäin:
Peugeot 205 Lacoste.
Ajattelin: Ei V*, taas uus pösö... Pikkukippana kuitenkin osoittautui varsin mukavaksi laitteeksi, ja koska tästä autosta tyttöystäväni maksoi puolet oli hänenkin sanalla painoa, ja hänhän rakastui "kippoon", joksi sitä sitten kutsuttiinkin, päätäpahkaa. Kieltämättä itselläkin alkoi asenne hieman muuttua kun kävin heittämässä autolla kevätillassa koelenkin -kattoluukku auki. Luukun mekanismi oli tosin rikki, joten ajoin auton sitten luukku auki myös kotiin, ei-enää-niin-lämpimästä alkuyöstä. Se oli kuitenkin helppo korjata, ja jopa luukun alipaineella toimiva tiiviste osoittautui täysin toimivaksi, vaikka kaikki sanoivat, että onnea niskakivuille ja vihellykselle, noi vuotaa aina... Auto oli varustettu 1.4 litran "makaavalla" moottorilla, jossa moottorissa ja vaihteistossa kiertää samat öljyt, ja voimansiirto tapahtuu alakertaan mielenkiintoisen rataspakettihässäkän läpi, jonka jouduin kerran purkamaan ja kasaamaan kun vaihdoin kippoon kytkimen hyrveässä kanuunassa. Oli muuten viimenen kerta kun teen autoremppaa kohmelossa.... Autossa oli myös "Lacoste-paketti", joka sisälsi penkkien ja ovipahvien verhoilut, aluvanteet, koristeraidat, mahdottoman kokoisen takaspoilerin, kattoluukun sekä lisävalomaskin, jollaista en ollut nähnyt ikinä ennen, enkä kyllä myöskään sen koommin.
Ämiin moottorinvaihtoprojekti näki vihdoin loppunsa kesän korvalla ja La-kostee, jonka liikanimen se sai läpimätien kylkiensä ja sitä kautta sadeveden sisäänpääsyn takia jäi makaamaan pihan nurkalle. Kauaa se ei kuitenkaan siihen ehtinyt monttuja tehdä. Kun olin tulossa Lahdesta moottoritietä Heinolaan päin, ajoin Stop`n go grillin kohdalla hyvää vauhtia routineen ojarummun yli 120km/h Auto meinasi heittää minut tieltä kun se kääntyikin alastullessaan melkein poikittain! Sen jälkeen joka töyssyssä kuului helvetillinen KLANK oikealta takaa, kunnes koko takarengas alkoi täristää tolkuttomasti. Nilkutin pökötin-jälleen kerran- tutun autokorjaamon pihaan, jossa omistaja vahvisti heti sen, mitä itsekin jo pelkäsin: 405:sen kuuluisan vääntösauvajousin toteutetun takaripustuksen keinuvarren kaksoiskartiolaakeri oli korkannut, ja koko olkavarsi käytännössä pelkkien jousitankojen varassa. Huoltomiehellä oli sattumalta yksi paaliin menossa oleva 405 GRi takapihalla, johon he olivat tehneet jokunen vuosi sitten uudelleenlaakeroinnin ja rasvanipotuksen akseliin. Teimme romusta heti kaupat, ja aloin hiljalleen rullata ämiitä kotiin päin. Heti jos vauhti nousi yli neljänkympin alkoi takaa kuulua hirvittävä takatakatakatakatakatakatakatakataka, jolloin piti vauhtia heti himmata. Äiti ei ollut kovin innostunut kun jo autojen taivaaseen päässeen Gutmannin tilalle olisikin tulossa taas uusi raato. MI työnnettiin takaisin talliin keräämään motivaatiota, ja Lacoste sai jatkaa taivaltaan.
205 osoittautui yllättävän sitkeäksi kulkineeksi. Sen piti kestää psri kuukautta, mutta sillä ajettiin lopulta melkein vuosi, ja heitettiin mm. yksi Vaasan lomareissu. Olihan siinä vikansa tietysti, muttei mitään suurempaa draamaa. Sekin päätti maallisen vaelluksensa Kuusakosken kuivaamon pihaan. MI:stä piti nyt saada hinnalla millä hyvänsä kalu, joten taka-akselit vaihdettiin sitten hampaat irvessä, ja mm. bensaa suu täynnä. Tankin täyttöputki ei tahtonut irrota kunnes riuhtaisin sitä kunnolla -ja otin viitisen litraa bensaa naamalleni, josta osan vahingossa nielinkin. Vuorokauden minusta pääsi hyvin tiheään tahtiin niin hirvittävän hajuisia röyhtäyksiä, että emäntä iski minulle kasipäkin karhua kainaloon ja työnsi vierashuoneeseen karanteeniin. Akseli kuitenkin vaihtui ja matka jatkui. Ei niin kauan eteenpäin menin taas käymään tämän saman kaverin luona keneltä olin ostanut aiemmatkin autoni, kun näin pihassa vitivalkoisen `97 vuoden 3B-sedan Passatin. Heti sisälle päästyäni kysyin kenen auto tuo on, kun en ollut sitä ikinä nähnyt. Vastaus oli: mun, se on myynnissä, haluutko? Vastasin fuck yea haluan, mut ei oo tollasia rahoja kun ei oo töitä. Kaveri sanoi että myy murheitku ja tuu hänelle kesäksi auttamaan talorempassa, otetaan liksasta vähän sivuun. Hetken epäröin MI:n myyntiä, olihan se ollut minulla jo kauan ja siihen oli ehtinyt muodostua jo oikea viha-rakkaus kiintymyssuhde, mutta kaveri sanoi minulle että myy se nyt helvettiin ja äkkiä kun se vielä liikkuu omin voimin. No, tällä jannulla on välillä ärsyttäväkin tapa olla melko usein oikeassa, joten pösö vaihtoi omistajaa, ja Passatti samoin.
Passat oli varustettu 1.6 litran vapaastihengittävällä bensakoneella, joka melko nopeasti osoittautui alitehoiseksi 1800kg:n koriin. Veihän se autoa eteenpäin, mutta kulutuslukemat pyörivät lähellä kymmentä litraa satasella. Tämän auton kanssa säästyttiin suuremmalta draamalta, mitä nyt takajarruja rempattiin useamman kerran itsesäätymättömien käsijarrumekanismien jumittaessa männät. Vaihdettiin siihen myös vasen vetonivel sekä vasen etujarrusatula, muttei mitään suurempaa. Ainoa källi mikä tuolla autolla kävi, oli juuri tuota vetoniveltä vaihtaessa. Kävin hakemassa kuuman kesäpäivän uuvuttamana autoon jääneen kokispullon apukuskin penkiltä kun kuulin *blörts* äänen. Ajattelin "ffffffffff*...." ja katsoin varovasti alaspäin: olin polvistunut auton vieressä pussilliseen pikimustaa vetonivelrasvaa joka nyt koristi vaaleanharmaata kuskin jakkaraa.
Ehdin vuoden päivät kurvailla Paskatilla kun huikeat polttoainekulut alkoivat vituttaa. Ajattelin, että otan pankista niin paljon lainaa kun ikinä saan, ja ostan parasta ja kalleinta mitä sillä rahalla irtoaa. Työmatkakin kun oli muuttumassa kahdestakymmenestä kilometristä kahdeksaankymmeneen täytyi auton olla turvallinen, mukava, mielellään niin kalliin näköinen että kaikkia kylän kusipäitä vituttaa, sekä Diesel. Eteen sattui:
Volvo S80 2.5D.
Tampereella autoliikkeessä oli myynnissä kohtuukilometreillä ollut ässä, ja he suostuivat vielä ottamaan 360tkm ajetun Passatin käsirahana vaihdossa. Ilmaiseksihan se meni, 1500 sille jäi vaihtohintaa, mutten ole juuri katunut vaihtokauppaa. Suuri, muhkea, ilmastoitu ökyauto vei miehen mennessään heti testiajolla. Ainoa mikä hieman arvellutti oli automaattivaihteisto. Siihen kun tottui en kovin hanakasti halua enää manuaalia. Oikeastaan ainoa suuri ongelma tuon kanssa on ollut ensimmäisen vuoden marraksuussa tapahtunut jakohihnan katkeaminen, jonka takia kaikki venttiilit, ohjurit,nostajat sekä kaikki tiivisteet jakopään kera jouduttiin uusimaan. Loppuipahan samalla isolla kaasulla kiihdyttäessä kuulunut kamala kalkatus. Oli ilmeisesti joku nostaja lähtenyt nostelemaan... Muiden pommien kanssa temutessa syntyneellä tietotaidolla on kaikki perusrempat tehtykin tähän sitten itse, joten niistä ei sen suurempia kerrottavia edes ole... Mittarissa seisova 435tkm alkaa vaan tuntua jo turhan monessa paikassa, ja ensi kesänä kun auto on viimein kokonaan maksettu lähtee se joko kiertoon tai vaimolle, tuskin siitä oikein mitään enää saa...
Seuraavaa autoa mitetitään kovasti, ja vaihtoehtoja on tällä hetkellä mm. Volvo XC70 Sekä Skoda Octavia Combi 4X4 Scout, joista Skodillac tällä hetkellä tuntuu mielekkäimmältä vaihtoehdolta, olkoonkin ettei sitä saa lainkaan varustettuna automaattisella vaihteistolla...
Niin tosiaan, se MI... olin kaverin kanssa paneeloimassa ulkoseinää, kun hänen puhelimensa soi. Siellä oli murheitkun uusi, joskaan ei tyytväinen omistaja: Kolme päivää kaupan jälkeen oli pökötistä palanut ECU. Meinasin pudota rakennustellingiltä paskaisen huutonaurun saattelemana...
