Näitä sattuu nykyään liikaa.
Jokainen tapaturma on liikaa. Varsinkin metsästystapaturma. Kokonaisuutta tarkastellen tapaturmaisten kuolemien määrä pysyttelee sitkeästi 2000 nurkilla vuosittain, ja niistä huomattava osa tapahtuu kotona, joten mahdollisuuksia henkensä menettämiseen tuntuu riittävän. Kuinkahan on, montako hukkuu kalstuspuuhissa vuosittain?
Metsästys on otsikkona melko laaja, enkä ole sen tarkemmin tilastoja tutkinut, mutta äkkiseltään viimeaikaiset tapaturmat liittyvät melko usein linnustukseen.
Omat kokemukseni ovat lähinnä hirvi- ja peurajahdeista, ja niisä turvallisuustaso on korkea. Passipaikat sovitaan valmiiksi, ja jokainen jahtiin osallistuva näkyy karttasovelluksessa. Jokaisella on myös kanava kuuntelussa, joko VHF tai yhä useammin appi puhelimessa. Metsään ei pääse, ellei ole kesäkaudella ampunut valvotuissa tilaisuuksissa riittävästi laukauksia, pelkkä "hirvimerkki" ei siis meillä riitä. Jousimetsästäjillä on sama sääntö. Näin jokaisella on tietty perusvarmuus aseen käsittelyssä ja ammunnassa.
Jos ja kun käy yksin peurakytyllä, siitäkin ilmoitetaan aina ryhmän kanavalla ja pidetään paikannukset päällä. Meillä ei kyllä ole havaittavissa mitään liipasinherkkyyttä varttuneemmilla metsästäjillä. Suurimmalla osalla on pakastimessa syötävää ja peuraluvista osa tahtoo jäädä käyttämättä.
Meillä on myös velvoite verottaa erityisesti "valtatiepeuroja" eli kaistale tien kummaltakin puolelta. Tämä on myös helpommin sanottu kuin tehty, koska suuri yleisö ei ole kovin metsästysmyönteistä. Ei ainakaan ennen, kuin riista on tullut omalle pihalle ruokailemaan. Metsästäjän pitäisi hoitaa hommansa näkymättömästi ja äänettömästi, muuten seurauksena voi olla ilmoitus vaarallisesta asemiehestä Häkeen tai julmettu somemyrsky. Kukaan ei myöskään uskalla päästää koiraansa irti valtatien läheisyydessä, mikä tekee toiminnasta astetta hankalampaa. Mahdollinen saalis pitää myös ottaa kyytiin lähes salaa, koska cityihminen traumatisoituu peuran ruhosta -ja purkaa ahdistuksensa someen.
Taannoin yksi päivittäjä joutui jopa kuulusteltavaksi ja myöntämään julkaisunsa valheelliseksi, kun väitti jahtiseurueen "räiskineen yli maantien".
Lounaisessa Suomessa kannat ovat selvässä laskussa, ja veikkaukseni on, että muutaman vuoden kuluttua meitä pyydetään susijahtiin ja kauriin file jää muistoksi paremmista ajoista. Kalastomaksua en ole enää muutamaan vuoteen maksanut, rannikolla kun merimetsot ovat hoitaneet kalastuksen puolestani ja ahvenet täytyy hakea Prisman tiskiltä.