Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi

Keskustelua Volvoista => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: volvomus - 13.02.2021, 13:18:40

Otsikko: Sähkö vai ei?
Kirjoitti: volvomus - 13.02.2021, 13:18:40
Moi,

Olen ollut pitkään poissa foorumilta mutta päätin kokeilla vieläkö salasanani kelpaa. Hyvä, kirjautuminen onnistui!

Ko. poissaolon aikana olen huomannut autoilun ja muutenkin maailman muuttuneen. Mediassakin puhutaan nykyisin vain sähköautoista tai hybrideistä. Lisäksi artikkeleja polttomootoriautojen valmistuksen lopettamisesta näkyy jatkuvasti. Nythän Volvokin on sen jo ilmoittanut. Lisäksi fossiilisen polttoaineen hintoja on suunniteltu korotettavaksi jne.

Vaikuttaa siis siltä että tällaiset suurimmaksi osaksi polttomoottoriautoihin ja niiden tekniikaan aikaisemmin keskittyneet kerhot ja clubit ovat pian menneisyyttä vai keskustellaanko täällä jatkossa pian sähkömoottorien tai akkujen virityksestä?

Itsekin olen nyt tajunnut, ettei omalla Volvollani S 70 R ole enää kuin romumetallin arvo jäljellä. Auto, johon olen sijoittanut kuitenkin paljon rahaa ja rakkautta on siis käytännössä arvoton, ympäristön pilaaja ja "fiksujen" ihmisten halveksima jätekasa.

Kyllähän se tietysti vähän harmittaa. Ei voi mitään. Kun on koko ikänsä ajanut Volvoilla ja vielä bensasellaisilla olo on jotenkin voi jopa sanoa katkera ellei pettynyt.

Nyt pitäisi siis heittää vanhat opit, auto ja asenteet nurkkaan ja hommata se tulevaisuuden ja maailman pelastaja - sähköauto. Näköjään täälläkin monet ovat sen jo tehneet.

Enpä tiedä oppiiko vanha koira enää uusia temppuja? Voisiko siis joku järkevällä ja uskottavalla tavalla perustella miksi minun pitäisi siis tehdä näin muutenkin kuin pian tulevan pakon edessä? :-[

Vai eikö pitäisi?
Otsikko: Vs: Sähkö vai ei?
Kirjoitti: TOK - 13.02.2021, 13:42:35
Ei nyt harrastuksista ja harrastepeleistä sentään luopua tarvi  :)

Niinhän se on aina ollut että vanhalla autolla on enää harrastusarvo kunnes se on tarpeeksi vanha ja harvinainen jotta sillä on myös keräilyarvoa. S70:llä on siihen vielä matkaa... Mutta ei se estä rakkaudella harrastamasta. Kunhan epidemia hellittää, taas pidetään miittejä ja kokoontumisajoja aivan entiseen malliin.

Uusissa autoissa taasen on aina ollut uusia teknologioita. Niillä autoilu on ennenkin ollut vähän erilainen asia kuin harrastuspelit.

Ei minusta käyttövoimamurros millään tavalla poista tämänkään foorumin olemassaolon syytä eikä tarvetta. Ainahan tekniikan kehitys tuo uusia puheenaiheita mutta ne vanhatkin ovat edelleen olemassa.

Ja ennenkaikkea tervetuloa takaisin  :)
Otsikko: Vs: Sähkö vai ei?
Kirjoitti: volvomus - 13.02.2021, 16:05:37
Joo, kiitos!

 :) No en vielä ole romutusta tosissani harkinnut. Niin kauan kun bensaa saa vielä vapaasti ostaa yritän kyllä pitää tuon koslani liikenteessä huonoa omaatuntoa tuntematta.

Välillä vain alkaa hiukan "usko" loppua vaikka eihän sähköautoissa sinänsä mitään pahaa ole. Niitähän ensimmäiset autotkin olivat ennenkuin nestemäiset polttoaineet todettiin paremmiksi. Enempi vain häiritsee tämä Suomessa lisääntynyt yleinen "vihapuhe" autoja ja autoilua kohtaan etenkin tiettyjen päättäjien taholta. Tuntuu vain välillä siltä ettei osa esim. politiikoista ja virkamiehistä ymmärrä sitä että auto ei ole kaikille pelkästään liikkumisväline paikasta a paikkaan b. No ei "politikoida" enempää foorumilla.
Otsikko: Vs: Sähkö vai ei?
Kirjoitti: Slerbahuuli - 13.02.2021, 16:20:43
Lohdutuksen sananen:
Ei kannata ihan kaikkea uutisointia ja otsikointia lukea välttämättä ollenkaan, mutta varsinkaan ottaa täysin todesta. Jonkin asian saa esitystapaa muuttamalla kuulostamaan ja vaikuttamaan täysin toisenlaiselta.

Liikkumista ei tulla kieltämään missään, tai sitten maapallolla iso osa syrjäisiä paikkoja autioituu. Nyt puhutaan kaiken sähköistymisestä, mutta vanhalla teknologialle löytyy edelleen käyttökohteita jotka eivät sähköisty ihan heti (puolustusvoimat yksi esimerkki).

Epäilen, että sähkö-"porkkanan" lisäksi tulee muitakin ratkaisuja, jotka tekohengittävät polttomoottorin käyttöä vielä tulevaisuuteen. Uusia malleja ei varmaankaan polttiksella enään saa juuri mistään joskus 2030/2040, mutta tuskin semmoisella ajaminen on vielä kokonaan kielletty. Polttoaine on voinut vaihtua eri raaka-aineista tehtyihin, tai jotain muuta vastaavaa.

Tässä minun näkökulma. Eli ihmisen, jonka mielestä täydellisen mekaanisesti toimiva höyryjuna on kauneinta mitä ihminen on saanut aikaan, mielipide. Kerkesin olemaan autoalalla töissäkin, mutta alkoi tympäisemään nämä sähkövatkaimet ym., perinteinen tekeminen aika vähissä.
Otsikko: Vs: Sähkö vai ei?
Kirjoitti: Ristus - 13.02.2021, 16:43:01
Jos sulla on S70R niin romu metallin hinta on kimmonnut taivaisiin... Toki jos auto ei ole täydellinen niin onhan sen arvo laskenut mutta R- mallit pitää hintansa.
Otsikko: Vs: Sähkö vai ei?
Kirjoitti: Ribbe - 13.02.2021, 18:53:56
Aloittajan S70R on saavuttanut alimman hintansa joku 5v sitten. Nyt jos kunto edes kohtuullinen on hinta 5 numeroinen.
Otsikko: Vs: Sähkö vai ei?
Kirjoitti: Dave - 13.02.2021, 19:52:01
Sähkölle jyrkkä ei. Ajaisin tuolla tai uudempaa bensaa polttavaa tilalle, eikä öljy loppumassa ole. Aitoja S 70 ärriä ei paljoa ole, sekin pitää mielessä. Varmasti hieno fiilis vaihtaa moottoritiellä pienemmälle sähköautot ja hybridit ohittaen...
Otsikko: Vs: Sähkö vai ei?
Kirjoitti: Slerbahuuli - 13.02.2021, 19:57:06
Sähkölle jyrkkä ei. Ajaisin tuolla tai uudempaa bensaa polttavaa tilalle, eikä öljy loppumassa ole. Aitoja S 70 ärriä ei paljoa ole, sekin pitää mielessä. Varmasti hieno fiilis vaihtaa moottoritiellä pienemmälle sähköautot ja hybridit ohittaen...
Kunnes sattuu kohdalle se pykälää kalliimman sähköauton kuski joka vilkaisee peiliin, virnistää todeten "voi kuinka söpöä" ja oikaisee nilkan.
Otsikko: Vs: Sähkö vai ei?
Kirjoitti: Chall - 13.02.2021, 20:03:06
Kunnes sattuu kohdalle se pykälää kalliimman sähköauton kuski joka vilkaisee peiliin, virnistää todeten "voi kuinka söpöä" ja oikaisee nilkan.

Eikä tarvitse paljoa kalliimpi olla  ::)
Otsikko: Vs: Sähkö vai ei?
Kirjoitti: Dave - 13.02.2021, 21:08:08
Sitten se Tesla menee ohi. Ei kait siinä.
Otsikko: Vs: Sähkö vai ei?
Kirjoitti: TimoV8 - 13.02.2021, 21:13:19
Kunnes sattuu kohdalle se pykälää kalliimman sähköauton kuski joka vilkaisee peiliin, virnistää todeten "voi kuinka söpöä" ja oikaisee nilkan.
Kutsuiko joku?
Otsikko: Vs: Sähkö vai ei?
Kirjoitti: Gazza - 14.02.2021, 07:45:07
Eiköhän ketjun aloittaja voi ihan rauhassa vielä ajella S70 Volvollaan, kun tässä vielä melko normaalisti mennään Suomessakin "nykykalustolla" vielä seuraavat 10 vuotta. Polttomoottoriautoilu toki kallistuu varmasti tänä aikana, mutta niinhän se on tehnyt aina. Eikä kukaan pysty luotettavasti ennustamaan, mikä on tilanne sähköautoilun kanssa 10-20 vuoden päästä, koska moni asia on maailmassa taas ehtinyt muuttumaan ko. aikana. Eikös mm. Floridassa jo tullut jotain rajoituksia sähköautoiluun, kun ei tämän hetkinen sähköverkko riitä, joten kaikkea tulee varmasti eteen vielä matkan varrella. Ja tokihan tuollainen S70 R säilyttää ikuisesti harrastusautostatuksensa.
Otsikko: Vs: Sähkö vai ei?
Kirjoitti: B30A - 14.02.2021, 10:56:27
Jutustelin tuossa kireimpien pakkaspäivien aikaan suolakaivos kollegan kanssa hänen sähköbiilistään. Olin kiinnostunut, ilman vithuilua, siitä miten hän pärjää näinä pakkaspäivinä. Asuu reilusti kehä III:n ulkopuolella ja kulkee Vantaalle töihin joten ajomatkaa on sopivasti.
Autona on Nipsunin vm2014/15 Leaf, nämä eivät ole mitenkään hirmuisen pitkällä rangella pilattu joten vähän kinthaallla kulkeminen on.
Asiaan... lämpötilat huitelivat -15/-24 välillä tässä juurikin. Tämmöisillä lämpötiloilla edestakainen matka hoituu vain sillä että auto voi olla koko työpäivän tolpassa, tavan lohkaritolppa jossa kello "sopivasti" jumissa, muuten ei pysty esimerkiksi käyttämään lämmitystä ja ajaminen pakkasessa pidempää matkaa on aika tylyä.
Nyt kun noita tolppia on ruvettu korjaamaan koska niitä on useampi rikki, kollega joutui tuskassa kyttäämään milloin se oma tolppa on vuorossa ettei ole päivän lopuksi akku lataamatta.

Nämä on vielä vähän sellaisia juttuja jotka saavat ainakin meikäläisen pysymään bensa/diesel-kalustossa. Hieman liikaa murehdittavaa jos esim se työmatka on rajoilla sähköauton rangen kanssa. Uudemmat vehkeet toki kulkevat pidempään, ja nämä hybridit helpottavat jos lompsassa on tarpeeksi painetta.
Muuten tämä kollega on varsin tyytyväinen autoonsa, pitää vaan päästä latailemaan työpäivät pakkaspäivinä.
Otsikko: Vs: Sähkö vai ei?
Kirjoitti: volvomus - 28.02.2021, 13:00:59
Eiköhän ketjun aloittaja voi ihan rauhassa vielä ajella S70 Volvollaan, kun tässä vielä melko normaalisti mennään Suomessakin "nykykalustolla" vielä seuraavat 10 vuotta. Polttomoottoriautoilu toki kallistuu varmasti tänä aikana, mutta niinhän se on tehnyt aina. Eikä kukaan pysty luotettavasti ennustamaan, mikä on tilanne sähköautoilun kanssa 10-20 vuoden päästä, koska moni asia on maailmassa taas ehtinyt muuttumaan ko. aikana. Eikös mm. Floridassa jo tullut jotain rajoituksia sähköautoiluun, kun ei tämän hetkinen sähköverkko riitä, joten kaikkea tulee varmasti eteen vielä matkan varrella. Ja tokihan tuollainen S70 R säilyttää ikuisesti harrastusautostatuksensa.

Hyvä, helpotuksen huokaus. Näinhän se varmaan on, toivottavasti ainakin : ) Ei kukaan ainakaan saanut minua vielä sähköautokäännynnäiseksi. Itse en niihin usko. Ongelma on tuo akkutekniikka. Tosiaan sitten kun sähköauto saa energiansa ilmakehästä, painovoimasta tai mistä tahansa meitä ympäröivästä tai tuotetusta ilmaisesta energiasta niin sitten voin ehkä harkita asiaa uudelleen. Sitäpaitsi ajan erittäin vähän vuosittain, joten maapallo ei tuhoudu ainakaan minun autoilustani.

Laitan vielä linkin tuohon ärrän kuviin kun jotkut sitä täällä kehuivat. Kiitos. Ei sillä ehkä Teslaa ohiteta mutta jokin pienempi kinneri kyllä. Kävi kaveri Hollanista vähän säätämässä tuota sähköaivoa, joten tehojakin löytyy : )

https://app.photobucket.com/u/volvomus
Otsikko: Vs: Sähkö vai ei?
Kirjoitti: volvomus - 28.02.2021, 13:22:45
Aloittajan S70R on saavuttanut alimman hintansa joku 5v sitten. Nyt jos kunto edes kohtuullinen on hinta 5 numeroinen.

Ihan viisinumeroinen  ???

No kunto on kyllä kohdillaan :) . Originaali. Tehoa vähän nostettu sähköaivoa säätämällä.

https://app.photobucket.com/u/volvomus
Otsikko: Vs: Sähkö vai ei?
Kirjoitti: volvomus - 28.02.2021, 13:24:37
Sitten se Tesla menee ohi. Ei kait siinä.

Kyllä tämä perässä pysyy ja menee ohi kun Teslan akusta loppuu virta.

https://app.photobucket.com/u/volvomus
Otsikko: Vs: Sähkö vai ei?
Kirjoitti: Ribbe - 28.02.2021, 17:45:52
Ihan viisinumeroinen  ???

No kunto on kyllä kohdillaan :) . Originaali. Tehoa vähän nostettu sähköaivoa säätämällä.

https://app.photobucket.com/u/volvomus
joitakin projekti yksilöitä ja korkeilla kilsoilla näkynyt halvalla, mutta näkisin että S70R hinta on yli 10te
Otsikko: Vs: Sähkö vai ei?
Kirjoitti: foxterrier - 28.02.2021, 17:57:02
Eikä S70 vielä mitään vanhaa rautaa ole, näin takatuupparista katottuna :)

ps. kyllä toikin ajetaan loppuun asti, oli bensan hinta mitä vaan!