Vika ei ole ainakaan uusiutunut, joten ehkä vika oli releessä. Sisko mainitsi tuossa aiemmin, että ohjaus takertelee tietyissä kohdissa kun rattia kääntää, joten voitelin ristikkonivelen konehuoneen puolelta ja vaihdoin samalla ohjaustehostimen öljyt. Vanhat olivat ruskistuneet viidessä vuodessa aikalailla.
Vaihteistoöljyillä oli myös ajettu lähes 5 vuotta ja 50 000 kilometriä, joten pyysin siskoa hakemaan Motonetistä 15 litraa Comman öljyä. Olin itse nuo sillon 5 vuotta sitten huuhdellut samaisella öljyllä ja litramäärällä. Yllättävän ruskeaksi oli menneet, vaikka kilometrejä oli kertynyt melko vähän, mutta toisaalta, kaupunkiajossa kun tuo on, niin sinänsä ymmärrettävää. 10 litran kohdalla alkoi punertamaan ulostuleva tavara ja 13 litran kohdalla oli hyvä. Nollasin Vidalla vielä öljynvaihtolaskurin sekä optitut arvot, niin toimii kyllä ainakin nyt pehmeästi. Ajossa tuo on toki aiemminkin toiminut kohtuullisen pehmeästi, mutta, kuten mielestäni enemmän tai vähemmän kaikki AW55:t, D-R välinen vaihto on aina melko "jämäkkä". Kytkeytyminen ei siis ole ns hallitsematon pamahdus/nykäys, josta siitäkin on kokemusta, mutta selvästi sellainen että sen tuntee jokainen kuljettaja. Ja taitaa tuo vaihtotapahtuma olla Aw55:lle ihan luonnostaankin jämäkämpi mitä TF80SC:lle, joka tekee tuon vaihdon pehmeämmin. Anyways, olen laittanut tuon pienen nykäyksen löysien tuentojen piikkiin, mutta adaptaatioarvojen nollaamisen jälkeen tuo tapahtuma on aivan eri planeetalta.

Eli, vaihteisto lienee sopeutunut vanhoihin öljyihin ja sen alhaiseen viskositeettiin ja nostanut paineita ja nyt uudet öljyt sisässä ja paineet ns tehdasarvoilla, kaiketi.