Eli otin öljyt pihalle, ja kävin tutkimaan kun öljypohjaan taas kerääntynyt öljyvalumia. Vuoto löytyi öljysuodattimesta, pohjastaan ihan öljyssä. No kaikenlisäksi suodatin oli (taas kerran) jumiutunut aivan pirun tiukkaan, vaikka aina kiristän ohjeen mukaisesti. Sain sen sitten auki näpräämällä aikani, ja koko suodattimen tiiviste vaan tipahti välistä maahan

Oli ihan epämuodostunut ja alkanut kovettumaan..
Mikähän moista aiheuttaa. Ikinä ei ole suodattimen tiiviste irronnut. Viittaa että tuo suodattimen jumiutuminen johtuu juuri tuosta tiivisteen liimaantumisesta kiinni sinne koneeseen. Tai tarkemmin sanottuna semmoiseen alumiiniseen välilaippaan jossa minulla on antureita kiinni. Suodatin avaamalla hirveää voimaa käyttäen repeää tiiviste irti varmaan sillon tuosta suodattimesta samalla.
Voisikos tuonne tiivisteen ja välilaipan tiivistepintaan laittaa jotain ainetta väliin mikä ehkäisisi tätä oiretta

Öljyä olen aina laaminut tiivisteeseen ennen asentamista.
--
Niin ja tärkein kysymys meinasi unohtua ! Eli mitä öljyä suosittelisitte laitettavaksi talven ajaksi koneeseen. On viritelty korkeapuristeinen b20 siis kyseessä

Kesän ajan oli mobil peak life sisällä, ja ihan ok pelittikin. Ajattelin laittaa samaa takaisin, tai sitten esim tuo mobilin super3000, olisi vähän ehkä pakkasta ajatellen sopuisampi valinta

Mitenkä vaikka joku castrol magnatec tms ?