Tänään oli aika askarrella tuo cooleri kiinni autoon. Ei se nyt ihan bolt-on homma ollut.

Etupuskuri jo pois purettuna. Tässä vaiheessa ei ollut vielä edes kauaa mennyt.

Vanha cooleri jo poistettuna syylärin ja lauhduttimen välistä. Tähän asti olikin ihan lasten leikkiä.

Vanhan ja uuden vertailua. Ihan hyvässä kunnossa tuo alkuperäinen oli. Silmämääräisesti näyttivät samoilla mitoilla yms. olevan. Hieman kuitenkin jouduin matkustajan puolen alempaa kiinnitysreikää suurentamaan sekä coolereista että syyläristä.

Siellä se uusi lopulta on. Jouduin hakemaan Starkista pidemmät kiinnityspultit millä syyläri, cooleri ja lauhdutin tulevat nippuun. Eihän alkuperäiset riittäneet alkuunkaan. Otin haponkestäviä kun ei niille kummoista hintaa tullut.

Samoja haponkestäviä prikkoja otin myös. Niitä joutui väliin laittamaan etteivät puristu kennot rikki.
Ahtoletkujen kiinnityksissäkin oli oma hommansa. Piti hiomakoneella silotella syylärissä olevat rivotukset niiltä kohdin pois. Sitten sai tarpeeksi syvälle letkut ja klemmarit. Olisi cooleri saanut olla aavistuksen verran leveämpi niin olisi vältytty siltäkin ongelmalta. Ja yhdessä noista syyläri/cooleri/lauhdutin paketista tuli sen verran paksumpi että oikean puolen konepellin lukko ottaa kiinni lauhduttimeen. Sain kuitenkin kaikki ruuvit takaisin kiinni ilman väkivaltaa niin saa olla.
Samalla vaihdoin myös jakopäähän uudet hilut. 257tkm nyt mittarissa. Edellisen kerran oli jakopää tehty 6v ja 80tkm sitten. Eli hammashihna, taittorulla, kiristinrulla ja apulaitehihna, OEM-osia tietenkin. Hieman jo vanhat rullat ääntivätkin niin eipä tullut turhaan vaihdettua.