Noniin!
Auto siis seisonut intin ja muiden kulkupelien takia syksystä kesäkuun loppuun, kunnes velipojalla alkoi autoikä koittaa. Oikeastaan kaikki mitä tähän tehty tämän vuoden puolella on hänen kädenjälkeään ja näinollen tämäkin tarina kaipaa ehkä vähän yksityiskohtia, kun en ole itse hirveästi remonteissa mukana ollut.
Ennen leimaa tästä mankeloitiin etukaarien pokkaukset ja samalla kaaret saivat uuden maalin pintaansa. Samalla toisesta kaaresta tasoitettiin lommo:
Kopiopegasukset ei siitäkään huolimatta nykyisellä rengastuksella mahtuneet kunnolla alle, ja alle heitettiinkin "väliaikaisesti" Canistot.
Auto toimi moitteetta pari kuukautta kunnes kytkin alkoi lipsua ja lopulta ei enää pitänyt isoilla vaihteilla lainkaan. Jälkiviisaana voi sanoa että melkeen 300 tkm ajettuun autoon olisi laatikonvaihdon yhteydessä kannattanut vaihtaa myös kytkin. Noh, remppa sujui laatikkorempasta oppineena sujuvasti. Myös asetelma oli vaihdettava sillä edellisestä oli "hampaat" kuluneet oudosti. Mainittakoon sellainen pieni takaisku, että mulla piti olla hyllyssä kohtuu kuntoinen T5 kytkin, mutta kun vanha kytkin oli ulkona niin täytyi todeta että hyllyssä ollut oli pienempi ja osanumeron perusteella paljastuikin vaparin kytkimeksi. Koko paketti löytyi onneksi käyttämättömänä inhimmilliseen hintaan.

Vanhasta laatikosta rakentui oiva työkalu kytkimen keskittämiseen. Samalla paljastui myös, että laatikon antautumiseen oli syynä rikkoutunut siirtäjän akselin "kannake".

Nyt auto ajokunnossa ja ajossa: (valitan erittäin huonolaatuisia kuvia)

Mistä muuten tilasit jenkit?
Jenkit on kl-racingistä. Kannat on Volvolaiset ja ite vilkut Taiwaninpoikien tekeleet.
Tulevaisuudensuunnitelmia:
- Leimalla saisi jo uudestaan käydä.
- Lämppärin kenno taitaa vuotaa kun meinaa huurtaa laseja, täytyy korjata.
- Sattui tulemaan purkuun V70 AWD, niin instagramin ihmeellistä maailmaa selatessani pisti silmään tällainen sovitus:

Normaalia V70 puskuria en jaksaisi alkaa sovittamaan, mutta koska awd:n puskurissa paikat tuplaulostuloille, niin todennäköisesti tällainen sovitus tullaan jossain vaiheessa suorittamaan. Samalla tullaan todennäköisesti myös putkisto muokkaamaan siten, että takana on kaksi vaimenninta, aivan kuten nelikkoärrissä.

Vetele ne listat jo rubberilla, nuorentaa heti ulkonäköä 
Tämän projektin yhteydessä myös listat täytyisi siis maalata.
- Kesävanteet täytyy myös hankkia. Suunnitelmissa olisi Nebulan tyyliset vanteet 18 tuuman koossa matalalla kumilla. Tuskin alkuperäisiin on ikinä varaa, mutta hyvät kopiot kelpaa mulle.

Siinäpä kaikki tältä erää, kirjoitellaan taas kun jotain tapahtuu.