Terve ! Pientä ihmetystä menneen talven aikana on aiheuttanut vollen mittaripaneeliin syttyvä keltainen merkkivalo jonka pitäisi varoittaa viallisesta polttimosta. Se on syttynyt aina käynnistettäessä ja on sammunut heti kun on kevyesti koskettanut jarrupoljinta. Vaan tänäänpä ei sitten enää sammunutkaan, ja samalla todettiin ettei jarruvalotkaan syty. Pienen tutkiskelun ja päänraapimisen jälkeen totesin että taas syttyy jarruvalot mutta vasta melkoisen kovalla polkaisulla, siitä sitten päättelemään että painekytkinhän se vinoilee, no jarrupääsylinteristä löytyikin painekytkin josta irroitin pistokkeen ja ohitin kytkimen johdonpätkällä ajatellen että nythän sitten pitäisi palaa kokoajan, vaan ne eivät syttyneet ollenkaan. Pistokkeelle tuli kyllä jännite. Se on ilmeisesti väärä painekytkin koska jarruvalot syttyivät polkaisemalla sittenkin, vaikka pistoke oli irti. Mikäköhän tuo pääsylinterin painekytkin on ja missähän sitten sijaitsee se joka sytytti valot vaikka pääsylinterin piuha oli irti ?. Tutkiskelin alfa merin kirjaa ja ei siinä kyllä ollut kuin yksi jarruvalokytkin josta lähtee johdotus lamppujen vikavaroittimen kautta jarruvalopolttimoille. Välillä valot toimivat normaalisti ja sitten taas vain voimakkaalla polkaisulla. Oon nyt vähän pihalla tuon ongelman alla.