Hei,
Vuoden 2001 S60:ni ilmeni tänään huolestuttava oire. Melkein heti käynnistyksen jälkeen tyhjäkäynti alkaa kamppailemaan, konehuoneesta kuuluu mekaaninen ulahdus ja kone sammuu. Käynnistyksestä sammumiseen kuluu n. 3 sekuntia. Toisella yrittämällä pientä pintakaasua antamalla kone pysyi käynnissä hieman pidempään, mutta sammui kuitenkin saman ulahduksen saattamana. Kolmatta kertaa en enää yrittänyt. Auto oli vajaa viikko sitten huollossa, jolloin lisättiin öljyä. Nyt kuitenkin öljyä enää nipin napin tarkistustikun päässä. Auto on toki aikaisemminkin hieman syönyt öljyä koko sen ajan kun olen sen omistanut, eli noin neljä vuotta. Ohjaustehostimenkin kanssa on ollut ongelmia. Onko mahdollista, että se on hirttänyt kiinni aiheuttaen koneen sammumisen apulaitehihnan kautta?
Autossa on bensakone ja manuaalivaihteisto. Kiitos jo etukäteen vastauksista!