Kiitos kovasti kannanotoista, kommenteista ja kokemuksista, joita on tullut aiheeseen !

Hienoa myös, että huomioitu tuota turvallisuuspuolta sekä kulkemisen järkevyyttä sinänsä,
niihin laitoinkin hiukan tarkennusta tuonne loppuun.
Tähän väliin jonkinlainen pikainen yhteenveto kommenteista täältä ja muualtakin nettimaailmasta, totta tai ei:Nissan Almera, Primera:
-varsin paljon ilmeisesti lahovikaa noin yleensä, hyviäkin yksilöitä lienee olevan olemassa
-erityisesti 1,8-moottorista pelotellaan öljysyöpöksi, jos kohdalle sattuu. Porattu kai lohko niin ohuelle seinämälle, että lootan pulttaus siihen vääntää 4-pytyn soikeaksi ja öljynkulutus ilmeinen
-1,5/1,6-moottoreista kai parempaa sanomista, lienevät ketjukoneita nekin, mutta ketjun kiristimissä ollut ongelmaan, joka johtanut sitten koneiden porsimiseen sekä hiukan janoisiksikin jotkin näitä moittineet
-anturivikoja yms. sähkövikoja myös niissä kuuluu olleen
Mazda (2?), 3 ja 6:
-lahovikaa niinikään ainakin 2000-luvun alun tuotteissa, taisi olla 2006 kun jotakin parannusta saivat lahoamiseen ainakin 6-masaan, muista malleista ei oikein varmaa tietoa ole saanut, mutta ilmeisesti samaa rataa on menty niilläkin.
-tekniikka kai varsin ok, paitsi jotain nokka-akselin voitelunpuutteen aiheuttamia pamauksia ilmeisesti tapahtunut sekä sähkövikoja
-muuten tekniikka varmaan ihan ok, jota ainakin omat kokemukset tukevat (Mazda 6 vm. -89 ja -08)
Mitsu & Subaru:
-ei vielä muodostunut oikein käsitystä kyseessä olevan ikäluokan (2000-2008) laitteista, vaikka varmaan ihan asialllisia vaihtoehtoja nekin, kuten joku tuolla totesikin, itsellä jäänyt lähemmät & muinaiset kontaktit isävainaan vm.-82 Mitsu Lancer 1,4:een, jota tuli tyyräiltyä jonkin verrankin. Sen aikuiseksi traktoriksi sen kyllä rankkaisin, hajuton & mauton, mutta käyttöpelinä ihan jees, mutta nämä em. aikavälin autot nekin varmaan taas omaa luokkaansa..(?)
Patongit:
-omia kokemuksia ei niistä ole ja taidanpa saada vieläkin näppylöitä, kun niistä puhutaan, niin tiukasti tuntuu olevan juurtunut vanhat käsitykset ranskalaisista kulkuneuvoista.
-ovat varmaan ihan varteenotettavia vaihtoehtoja nykyisellään, mutta kyllä tuossa 2000-luvulla kyllä todella ihmeellisiä tositarinoita on niistä saanut kuulla/nähdä, että vieläkin asenne on torjuva, mutta saatanpa olla väärässäkin:
*Naapurin eläkeläispariskunta ajeli aikoinaan Almeralla vuosia -> vaihto tuoreeseen Pösö 208:aan (?), kaikenlaista sähkö-yms. häikkää ja viimeisen hinauskeikan jälkeen totesi herra, että eka ja vika ranskis hänen elämässään -> vaihto Primeraan, jolla tuossa näyttävät ajelevan edelleenkin. Entinen autonkuljettaja ammatiltaan...
**Työkaveri vaihtoi 2000-luvun V70:n Rellu Megane 1,6:een (esittelyauto). Pelkkää harmia pääasiassa sähköissä; kesken motariajelun mittaristo täynnä väriä & varoitusta,liinat kiinni ja paniikissa pientareelle. Virrat pois ja matka jatkui ja myöhemmin kuulemma siihen tottuikin.. Huollon jälkeen takajarru umpijumiin ja osat kekäleenä, kaveri oli liikennevaloissa vierellä viittoillut, että autos on tulessa... Purki akkua seisoessaan tallissa siten, ettei viikonlopun jälkeen ollut mitään jakoa ajoon -> tutkittu pajalla useita päiviä moneen otteeseen ja vihdoin todettu, että takalasin pyyhin jotenkin oikosessaan ja sähköt kaput -> lähti Renu vaihtoon...
***Vaimon velipojalla oli (muistaakseni tuo malli..) Pösö 2008 farkku 1,6D vm. 2007 ja sahasi sillä viimevuoteen asti 370tkm eikä mitään kummempaa moitetta, pelasi varsin hyvin ja normi kuluvien osien vaihtoa. Ei saanut kuitenkaan ehjästä autosta juurikaan mitään vaihdossa, joten antoi pois sukulaismiehelle ja kuuluu olevan ajossa edelleen..
Italot & espanjoorat:
-ei omakohtaisia kokemuksia, ajanut olen kylläkin joskus koemielessä, muuta ei oikein tuntumaa
-kuuluu olevan ainakin sähkövikoja vanhemmissa, liekö samaa sitten uudemmissa ?
Ford:
-lienevät jo 2000-luvulla tehneet yhteistyötä ainakin Mazdan kanssa, joten viatkin kaiketi jossain määrin yhteisiä
-ainakin Fokukset lahosivat aikoinaan varsin totaalisesti ja jokuhan heittikin kahvipöytäkeskustelussa aikoinaan, että sen määräaikaishuoltoonhan kuuluukin mm. ovien vaihto
-paljon noita on kuitenkin liikenteessä esim. mm. Mondeoitakin, mikähän tilanne nykyisin ?
VW-tuotteet:
-ei omia kokemuksia ja kyllä aika paljon ikäviä kuulunut kaikenkaikkiaan, mutta kyllä niillä on kilometrejäkin kelattu, joten vaikea mennä sanomaan..
-TSI/DSG-tuotteet tosi kuuma puheenaihe edelleen eikä kuulemma kaikki kauppiaat ota niitä häkkeihinsäkään lojumaan, joten ei oikein innosta nekään.
-kuulemma kalliita korjautella, etenkin Audi (?)
Opel & Bemu:
-ei varsinaisia kokemuksia kuin muinaisuudessa, joten tämän päivän tuotteista ei käsitystä
Tuossa siis hiukan kerääntyneitä ajatuksia, korjatkaa/täydentäkään toki, jos olen väärässä kun ovat vaan pitkälti muodostuneita käsityksiä ilman faktaa..Sitten taustaa:
"Anteeksi heti alkuun alan jeesustella mutta noille kilometreille mahtuu vaikka millaista kulkijaa niin itse en laittaisi lastani mihinkään vokkipannuun -90 luvulta
Olisko mitään audin A3 tai A4"Olen pitkälti samaa mieltä, juurikin noin on tässä mietitty, mutta siirtymät ovat pelkästään motaria, joka ainakin plokkaa vastaantulevan liikenteen haittavaikutukset.
Motari ei kuitenkaan plokkaa sitä tosiasiaa, että aina löytyy niitä oman onnensa Timo ja Tommi Mäkisiä, jotka fysiikan lakia uhmaten jyystävät menemään oli keli mikä hyvänsä.
Siinä ei vaan valitettavasti auta, vaikka kaikki muu 99% kulkijoista ymmärtävät ajokeli/ajovauhti-yhteyden ja valitettavan surulliset vaikutukset tiedämme..
Siksipä ajatuksissa on ollut myös, että tyttö ottaa tuon minun V70:n ja ajelee sillä ainakin nuo pahimmat kelit pois ja hommaan itselleni jonkun käppänän,
jolla saan kyllä itseni siirreltyä paikasta toiseen, sillä kyllähän tuo budjettipuolikin on valitettavasti aika määrävä asia tässäkin...
"Jos melkein päivittäisi olisi ajettavaa tytöllä 100km yhteen suuntaan niin kyllä miettisin että olisiko asunto opiskelu paikkakunnalta? Vai onko joku syy että ajaa kouluun noin pitkästi päivittäin?"Tuokin on ihan totta, mutta kun tyttö on asustellut jo aikaa omineen löytämässään mieluisessa asunnossaan, jota sisustellut mieleisekseen, ei siitä lähteminen olekaan sitten niin helppoa. Tieto opiskelemaan pääsystä tuli nyt vaan aika myöhään ja hiukan yllärinäkin, joten aikaa kaiken saattamisesta uuteen kuosiin olisi kyllä niin haastavaa, että tiedän sen olevan tässä tilanteessa kokonaisuutena ottaen varsin liikaa. Ajatuksena olisikin, että jos tämä eka vuosi menisi näin ja katsotaan sitten seuraava vuosi kenties vaikka muussa vastaavassa opinahjossa.