Englantilaisen ollessa telakalla "piti" saada viikonlopuksi(ja alkuviikon illoiksi) ajankäytölle ja motivaatiolle kohde. Aina tutun pihassa käydessä ja ohi ajellessa tuli mietittyä pitäisikö tarjota jotain, mutta aiemmin ei ollut olevinaan sopivaa väliä. Jo keväällä kävin vähän kurkkimassa alle sen mitä erotti ja vaikutti kohtuulliselta. Alunperin B27A, muutettu 2+3 pakuksi D24 +M46 yhdistelmällä. Vaalea nahkasisusta ja edessä sähkölasit. Maalipinta ei ollut häävi tutulle tullessaankaan ja seisontahan on tehnyt vain hyvää.


Edellinen katsastus 11 vuotta sitten, seissyt katoksessa ensin noin neljä ja noilla sijoillaan noin kuusi vuotta. Tullut kunnon "patina"

Eikä se juuri pesemällä paranisikaan. Torstaina sovittiin kaupat ja perjantaina töiden jälkeen vetästiin nosturille. Tuttu on ruostesuojannut aika huolellisesti aikanaan ja sen takia on säilynyt hyvin, eikä tuulilasin välistäkään ole mennyt juuri lainkaan vettä vaikka se on osittain irti.
Perjantai-illan jälkeen on päässyt tapahtumaan kaikenlaista pientä ja vähän pienempää. Hyllyssä ollut sen verran kivasti tavaraa, ettei ole tarvinut vielä ostaa kuin jarrunestettä ja valorele tätä operaatiota varten.
- Käytin koneen pois paikaltaan ja se päivittyi D24T:tä vastaavaksi, siinä samalla pesin konehuoneen pikaisesti ja voitelin painelaakerin. Pakoputkisto tuli yhdistelemällä vanhoja osia toisiinsa.

- Hitsailin ruosteet pois syylärinaluspalkista, etulattioista, varapyöräkotelosta ja pienen paikan takapenkin aluskotelosta.


- Putsasin lehdet ja muun ryönän ilmanottoaukosta, helmojen etupäistä ja lämppärinkotelosta. Imuri, pieni ruuvari ja paineilma riitti. Sisustaankin kevyt putsaus samalla ja lasien puhdistus.

- Jarrunesteenvaihdon yhteydessä etujarrut lähti toimimaan kevyellä jumpalla ja laitoin niihin paremmat palat. Taakse vaihdoin englantilaisen vanhat satulat ja tuoreemmat palat.
- Sähkötöistä selvisi yhdellä parkkipolttimolla, lämppärin/äänimerkin sulakkeella ja kannan putsauksella sekä valoreleen asennuksella kun se puuttui.
- Uusin alapallot ja etutukivarsien takaheloiksi tuli nurkista käytetyt uretaanit.
- Ajelin hallin ympäri rinkiä jarruja testaillen ja jotta sai koneeseen lämmöt.
- Laitoin Geminit alle.

Loput kuvat tuolla:
https://lankku.kuvat.fi/kuvat/265+-78+D24/Optimistina varasin katsastuksen jo perjantaina keskiviikolle, parempi ois olla kunnossa siiheksi. Kovin suuria juttuja ei pitäisi enää tosin olla tuulilasin kiinnityksen lisäksi.