Blis kameroiden lämmitys vastukset vaihdettu.
Ensin vaihdoin kuskin puolen, siinä ei mitään kummallista. Vähän pskaa kameran ympärillä ja perus kameran ruuvit oli ruosteessa, toisen joutui poraamaan irti.
Tässä vaihe vaiheelta kuvat ja pientä selostusta:
Ensin sisäpuolelta se peili kolmio irti, lähtee varovasti kampeamalla. Siellä on kolme klipsua millä kiinni. Siinä kolmiossa on kaksi liitintä, kajarille ja blis valolle, ne tietysti irti.
Sen jälkeen noi kuvassa näkyvät 3 ruuvia irti, torx30.

Tuo läpi vienti kumi pitää työntää ulos että saa piuhoille lisää varaa.
Peili lähtee ulospäin vetämällä tiivisteiden alta.
Tämän jälkeen peili mahtuu kääntymään ylösalaisin jotta saa blis kameran muovi kuvun irti

Tuo muovi kupu on kahdella muovi klipsulla kiinni peilin juuren puolelta, näkyy kuvassa ylhäällä

Kun kupu on irti, näkyy jo itse kamera. Minulla se koko peili koppa aivan täynnä hapettumaa (kuvassa kamera yksikkö nostettu irti ja sen pohja näkyy alhaalla)


Ja siis itse kamera yksikkö näkyy nyt, se on kiinni noilla kahdella ruosteisella torx ruuvilla. Molemmilta puolin joutui tuon kuvassa ylempänä olevan ruuvin poraamaan irti

Ruuvit kun saa irti, lähtee yksikkö irti liu'uttamalla sitä kuvassa oikealle. Sen alta paljastuu liitin missä musta ja sininen johto. Musta menee suoraan kameran lämmittimelle ja sininen menee vastukselle(?) josta jatkuu punaisena lämmittimelle. Uudessa lämmitimessä ei ole tuota vastusta(?) ja johdot menee suoraan siihen liittimeen mikä on tuolla kopassa.
Vanha lämmitin lähtee ihan repimällä irti. Kunnon putsaus pintoihin ja uusi liimataan paikalleen. Vanha oli pyöreä kameran kohdalta, uusi on neliö mutta ei tunnu kameraa haittaavan.
Uudesta ei ole kuvaa liimattuna, mutta sopii täydellisesti paikalleen. Lämmitin sitä uuden liimaa vielä kuumailma puhaltimella että tarttuu kunnolla

Vanha vastus poistettuna

Uusi vastus ulkoa päin

Pahoittelen kirotus vihreitä, puhelimella kirjoitettu. Jos jotain kysyttävää operaatiosta niin äkkiä kysymään

Aikaa meni koko operaatioon n.1,5h.
Uuden toiminnan voi testata pitämällä autoa käynnissä. N. 30sek ja sormella kyllä tuntee selvästi kun kamera on kuuma
Edit: osanumerot, en muista kumpi vasen ja kumpi oikea

Edit: korjattu pahimpia kirjotus virheitä