Havahduin tässä, kun joutoaikaa on ja vuottakin vielä jäljellä, että tämä laturijuttu on valllan jäänyt kertomatta loppuun.
Eli tuli tilattua sitten ensimmäistä kertaa Skruvat nimisestä puljasta tavaraa kun löytyi laturi tuohon Foreen jokseenkin kohtuulliseen hintaan. Tilaus sisään 26.8.2023 ja sitten odottelemaan, mainos lupaili nopeaa toimintaa, no paketti saapuikin jo runsaan viikon kuluttua 4.9.
Paketti auki ja innolla asentamaan uutta laturia kun tässä oli saanut kärvistellä ilman kulkupeliä jo hetken aikaa. Vanhan laturin olin purkanut jo pois tieltä että saan uuden nopeammin sitten asennettua.
Into tyssäsi kuitenkin aika pian kun olin saanut uuden asennettua hollilleen ja pyöräytin hihnapyörästä ja huomasin että sehän vipattaa oudosti. Aloin tarkastelemaan hihnapyörää hieman tarkemmin ja totesin että solmussahan se oli.
Tsekkasin sitten pakkaustarvikkeet ja kyllä, sisältäpäin niissä oli selkeät jäljet josta pystyi suunnilleen päättelemään mitä tuossa oli kenties tapahtunut. Pakkaushan oli kaksi pahvilaatikkoa sisäkkäin ja vähän silputtua aaltopahvia niiden välissä.
Ilmeisesti jossain kohden kuljetuslogistiikka pettänyt sen verran että paketti oli ilmeisesti pudonnut niin päin että laskeutuminen oli tapahtunut tuo hihnapyörän puoleinen pääty edellä jollekin sopivan kovalle alustalle. Eipä siinä sitten muuta kuin samana iltana tatti otsikossa reklamoimaan lähettäjälle löydöksestä.
Sitten alkoi hiljaisuus.
Siinä odotellessa aloin tutkimaan sitten ohjaustehostimen pumpun kiinitystelinettä (
tässä on samassa osassa tuo laturin hihnansäätö) tarkemmin kun tuon laturin asennushommassa tipahti jostain välistä sellainen ohuehko kaareva metallikappale joka oli alumiinivalua. Sen paikka löytyi kun hetken zoomailin rakennetta. Olin särkenyt tuon kyseisen osan, kun tietämättömyyttäni olin sohlannut lukituspultin vastakappaleen väärin päin paikoilleen. Tämä siis selvisi kun lueskelin joltain amerikkalaiselta sivustolta että näitä on särkynyt tuolla maailmalla muiltakin. Korvaavan osan metsästys sai surkuhupaisia piirteitä kun sain yhden ko. merkin harrastajan toimittamana käytetyn osan joka sitten myöhemmin osoittautuikin muuten samanlaiseksi mutta sittenkin erilaiseksi. Mutta siitä hetken päästä.
Päreet kärysi kun reklamaatio ei ollut aiheuttanut 11.9 mennessä vielä minkäänlaista reaktiota skruvatin suunnasta ja kaivoin sitten aspan puhelinnumeron josta sainkin elävän ihmisen luurin päähän ja esitin tilanteen hänelle rauhallisin sanankääntein. Tämä sitten auttoikin asian etenemisessä sen verran että sain viimein latauslinkin josta voi tulostaa palautukseen tarvittavat kaavakkeet. Ei sekään nyt ihan helppo juttu ollut kun ei taloudessa ole toimivaa tulostinta ja lähin piste missä tämä tulostus olisi mahdolinen suorittaa on kirkonkylällä vajaan 10 kilometrin päässä.
Ei vaan puuttunut enää kuin se auto millä sinne pääsisi kun tuo oma kulkemispuoli on hiukka hankalahkoa, mutta eipä hätiä. Poika nimittäin ilmoitteli että piipahtaa ulkomailla ja voi tuoda oman autonsa mulle lainaan muutamaksi päiväksi joten jo 18.9.2023 sain tarvittavat tulosteet hankittua ja laitettua palautusprosessin vihdoin viimein käyntiin heittämällä paketin postin huomaan.
Taas siis odottelua.
Tällä aikaa sitten päätin vaihtaa tuon rikkoutuneen kiinitystelineen ja kas kun sain vanhan irti ja ehjän siihen viereen niin havaittiin että tässä ehjässä olikin eri mitoitus nimenomaan tuohon hihnansäätöön littyen. No ei kun jälleen uutta osaa etsimään... Sellainen löytyikin 25.9. Ovoko.fi kautta purkaamolta Latviasta ja ostin sen samantien.
Laturin paluupaketti Skruvatilta saapuikin sitten jo 27.9 ja sehän yllättäin ei ollutkaan mahtunut tuohon lähilokerikkoon joten oli kiikutettu seitsemän kilsan päähän. Eipä ollut enää mulla laina-autoa käytössä mutta onneksi kaveri pystyi jeesimään niin että sain paketin kotiutettua.
Paketti oli ihan yhtä helvetin huonosti pakattu kuin se ensimmäinenkin, tällä kertaa se ei vaan ollut kulkenut osaa matkasta tahattomana lentopostina, joten sain laturin käsiini ainakin ulkoisesti ehjänä.
Eipä tässä sitten puuttunutkaan enää kuin se kiinitysteline

Teline toimitettiin käteen 3.10.2023 ja samana päivänä auto siis takaisin ajoon, ihan pikkuisen meinasi vastustaa tämän kanssa jumpatessa.

Jaa, ehtipä se vuosikin jo vaihtua

sille sitten.