Tässä alkumaistiaisia ja omaa Volvo historiaa. Projekti autona tietysti peruja 850 (1991), eli V70 TDI MK1 Classic automaatti (2000)
Nuoruudesta jäänyt mieleen Volvot aina Premium autoina hyvin omassa maineekkassa arvossaan. 940, 850 ja V70/S70 jäivät tutuiksi taxissa useasti matkanneena 2000 luvun taitteessa.
Korien kulmikkuus viehättänyt eniten ja kaiken A ja O ollut sen mukainen ulkokuori. Pienet hienosäädöt, varusteet, materiaalit, sekä laivamainen ajettavuus ajoi jo ennen Volvo harrastusta omistamaan muutaman muun auton näillä kriteereillä kuten Laurel, 929 ja Crown jne.
Näiden japsien ongelmaksi koitui varaosien huono saatavuus, ruoste, ruoste ja vielä kerran ruoste.
850 SPW alle saatuani hyvin varustein sai minut sittemmin pysymään lopullisesti Volvoissa kiinni ja harrastus kattanut nyt jo n.50 volovoa kokemuksina ja omistajana. Ajamaan on toki päässyt tuhansia vehkeitä. Omaan käteen 900sarja ja 850/V70 parhaita autoja ollut ajaa. Toivottavasti ei koskaan tarvitse muilla ajaa omia ajuja niin kauan kun henki pihisee tai ainetta, osia ja muuta näihin saa ostaa.
Projekteja on ollut jo tässä 850 T-5R, jonka sain jo melkein valmiiksi viime vuonna, mutta auto jonka ajattelin tehdä itselle mieleiseksi ja erikoisesti on V70 MK1 TDI 00VM Classic (5speed automaatti) Suomi-auto. Yhden foorumilaisen entinen. Varusteet listattu oikeastaan kaikki paitsi kattoluukku ja sc901 dolbyllä
Ongelmia näiden TDI kanssa tuottaa eniten, että värin on oltava ehdottomasti blackstone ja kattavasti varusteltu. Palaan myöhemmin tähän hankita ongelmaan.
Näissä tuli jo ennen mopo ikää istuttua paikallisen Volvon vaihtoauto liikkeessä yhden TDI kyydissä vuonna 2004. Oli niin hieno ja arvokas siihen maailman aikaan, että jäi jopa isäukolta ostamatta vaikka yllytin. Sierrassa sai kykkiä ja kuolata kantti volvoja... Myöhemmin on Sierra sittemmin vaihtunut D5 V70

Seuraava himo kyseiseen autoon iski taas kovaa n. 2011 paikkeilla. Vaikka aina tykännyt kyllä. Erittäin siisti musta MK1 TDI alaspäin kaartuvalla kiillotellulla putkella pyöri teboilin edessä vahattuna kuin peili. Silloin päätin, että on ihan pakko saada tuollainen musta traktori joskus. Opiskelijatuet ja kesätyö rahat ei kyllä riittänyt kuin 850 bensalla ajoihin näihin aikoihin ja muilla datsuneilla
2013 koitti se hetki kun kaverin veljen autoliikkeeseen tuli sattumalta 00 Classic pakuksi rekattu siisti ja vähän ajettu sininen V70.
Tuntui kuin olisi hypännyt päiväunista suoraan paratiisiin sisään. Ensimmäinen kokemus tästä ajon merkeissä siis. Käytiin 100km kierroksella ja pakuun hyppäsi takatilaan 5 muutakin matkalla mukaan. Tummat tehdaslasit huolehti ettei sheriffit näe sisälle. Huikea kyyti ja meno maantiellä.
Kun kuskin hommat jäi, piirtyi aivokalvoon pakko mielle saada tämmöinen kapistus Hinnat enää muutamia tuhansia. Meni noin reilu vuosi eteenpäin työelämään enemmän päästyä pysyvästi kiinni sain tilaisuuden hankkia auton. Sitä lähdettiin sitten ankarassa talvimyrskyssä hakemaan isäukon noituessa kuskina 150km päästä kun hyvä löytyi. Myyjä kertoi kuinka puhelin oli soinut taukoamatta. Auto lähti mukaan. Sen jälkeen onkin sitten tarinaa ja volvoja ollutkin ettei niistä enempää.
Kuitenkin ajatus viimeisen päälle hienosta ja laitetusta blackstone Classic mallista kyti aina välillä päässä. Uusia kun ei saa enää ja tunnetusti diisselit niin paljon käytettyjä. Yksi 99 malliin musta oli manuaalina 2016, muttei siitä tullut vielä tehtyä sitä mitä haaveilin. Sen myin foorumilaiselle 2016 päätyttyä ja tämä kyseinen 00vm Classic ilmestyi itselle hauskojen sattumien johdosta vahingossa, toki ilman leimaa lähikylältä ABS vikaisena. Selvisi myös, että tämä Volvo oli ollut aikaisemmin tämän saman foorumilaisen vuonna 2016, ennenkuin haki multa joskus tämän 99 mallin. Melkoinen sattuma. On vaihdettu jälkikäteen viestejä aiheesta
Itse auto on nyt vihdoinkin ja tuskin löydän parempaa oikein mistään enää jos ehdot on seuraavat -->
V70 2000 Classic Automaatti. Blackstone väri. Kattavat lisävarusteet. Kunto hyvä. Tämä on ongelma kun uudenveroisia ei saa, joten teen tästä mieleisen ja haluan aina erottua massasta, joten autoa ei täysin entisöidä alkuperäiseksi. Tulee omannäköinen kulkine.
Manuaalista oli alun alkaen tarkoitus tehdä, mutta automaatista lähdetään tekemään kun ei semmoista löytynyt ja on tuo polvea säästävä malli kun yli satkun vuoteen tulee parhaillaan ajuja. Siinä yksi selitys useammalle TDI kasalle pihassa.
Harva varmasti täällä tekee vielä V/S70 entisöintejä juurikaan. Entisöintin ja muun laittelun yhteydessä tulee sitten muutakin.
Ajattelin semmoista yhdistelmää TDI kanssa, mikä houkuttaisi kovasti itseä. osia onkin jo ympäri suomen rahdattu ja varaosa autoja hommattu.
Elikkäs alkuperäinen täysin muuten ja laitettu tulee olla, mutta Volvo osilla suurimmaksi osaksi kasattuna mitä saa ja löytyy. Kiinalaista tai halpis tarvike rihkamaa ei tähän asenneta
Alusta kokonaan uusiksi ja pohja käydään täysin läpi
Kori.
-Etuumpiot (tummennetut)
-Vilkut tummat
-Sumuvalot
-Tuulilasi
-Ylimaalaus
-Alkuperäiset uudet Suomi kilvet (Finnitön)
-Volvo tarrat ja teipit
-Takaluukkuun uudet merkit
-Takalasin pyyhkimen moottori ja pyyhin uusiksi (tyyppivika)
-Poikittais kattokaiteet (suksiboksille)
-Lisävalot ajan henkeen
-Huomiovalot (V40 malliset)
Sisältä kaikki tehdään niin uudeksi kuin pystyy. Jokainen osa pestään, jokainen poltin vaihdetaan. Moottori pääsee myöhemmin avaukseen jakojumpan yhteyteen. jäykemmät jouset sisään ja portattu kansi. Kaikki tukikumit yms letkut, putket, ilmastointi ja oheislaitteet entisöidään/uusitaan. Laatikon öljyt vaihtoon. Toinen laatikko myös katsottuna valmiiksi jos tekis vahvistetun.
Varusteet-Automaatti-ilmastointi
-Ajotietokone
-Cruise
-STC
-SRS matkustajalla
-Penkinlämmittimet (myös takana)
-Sähkösäätöiset istuimet edessä molemmat
-Tummat tehdaslasit
-Kattokaiteet
-Spoileri
-Sumuvalot
-Jalopuu koristeet myös tuhkakuppi takana ja vaihdekepin nuppi.
-Koirakalteri
-Peräkontin sivuverkot
-Peräkontin suojamatto (kangas)
-Ardic lisälämmitin ajastus-kello paneelilla
Nämä lisävarusteina siis. Vakiona näissä kaikissa MK1 löytyy slasit, peilit, manuaali ilmastointi, sekä keskuslukitus kaukosäätöinen. Plus kaikkea muuta hienoa, mitä ei ollut ehkä 850 volvossa vielä. Kattoluukkua ei valitettavasti tässä, eikä dolbyä.
Lisänä nämä päälle pilaten ja parantaen 100% alkuperäisyyden.
-R istuimet sähkösäätöiset. Takana penkinlämmittimet ja juomatelineet & ovipahvit & lattiamatot
-R Etupuskuri ritilöineen + awd takapuskuri
-XC maski R logolla & R pohjaroiskeläpät
-Tummat etuvilkut
-Tuulenohjaimet
-Satellite vanteet (17)
-Michelin 205/50 R17 tuoreet kesärenkaat
-Ardic 912d entisöinti (lisävaruste uudesta asti)
-Sc-901 Dolby (asennus) tai ajanhenkeen alpinen soitin
-7h penkit ILMAN rekisteröintiä kiitos Trafillle kun laillista ei saa tehtyä..
-Erillissarjaa ja poppikonetta uutiskajareiden tilalle
-Kat % EGR poisto
-Ohjelman sisään ajo
-Imusarja putsaus
-Vapaavirtaus suodatin
-DP 3/4
-3 bar mappi
-isommat suuttimet
-Portattu kansi ja pari muuta parannusta kestävyys puoleen
-Isompi turbo (Garret tai holsu)
-KL Racing cooleri
-Suoraputki ilman turhia vaimentimia (2.5 t)
-Poikkituki
-QPax alumiininen lisävalo teline NS Karjapuskuri
-Bosch lisävalot (2-3x) ajan henkeen
-Vanhan tyylin xenonit
-Tummenukset myös etusivulaseihin
-Krominen kilventausta eteen lisävalotelineeseen
-Kromattu ja entisöity putkenpää
-Volvo in sport's alkp suksiboksi
-Plus kymnenkunta muuta juttua
Tässä oksviittaa nyt tulevasta. Autoa alettu vasta purkamaan ja osista lähes kaikki oikeastaan ostettu.
Tämmöinen aloitus. Tarinaa riittää. Pitää sanoa, että yksilönä olen liiankin vannoutunut MK1 harrastaja vai löytyykö muitakin?

Semmoinen villi ajatus kyti joskus, että tekisi tästä nelivedon. Olisi sittemmin oikeasti poikkeava. Olihan Audilla satkun jälkeen 1995 A6 Quattro 2.5 TDI. Työn suuruus ja muut haasteet tältä osin saa toistaiseksi jäädä odottelemaan