Tällä viikolla (vk 51.) näin tuolla imatran korvilla liikennemerkin johon ihastuin!

Liikennemerkin lisäkilpenä "Suolaus lopetettu. Pohjavesialue" tai jotain vastaavaa....

Liikennemerkki oli jossakin vuoksen sillan ympäristössä vt6:lla.
Eilen kiukutti se, että aurauksen yhteydessä kylvettiin suolaa valtateille oikein isän kädestä vaikka lumisade ei ollut loppunut. Yöksi sääennuste lupasi pakkasta jopa -7 astetta. Ja se tiedettiin etukäteen, että lumisade vaihtuu loppuvaiheessa vesisateeksi, ennen pakkaskelejä. No, vettähän sieltä tuli sellaiset 4mm sen lisäksi, että lunta tuli n. 20cm.
Jo lumisateen aikana se muuttui loskaksi suolatuissa paikoissa. Oli "kivaa" ajella parhaimmillaan 20cm loskan seassa kun se nuoskalumena tamppautui ihan pitäväksi pinnaksi jos aurausta ei oltu hoidettu. Mutta suolatuissa paikoissa se oli pelkkä loska patja ja pirun liukas. Tamppautuneeseen lumeen vesisade ei purrut.
20cm loskapatja jaksoi kantaa merikonttia jo 55km/h nopeudessa nätissä loskaliirrossa!

Kaupungissa auras oli tehty ainoastaan kevyenliikenteen väylille. Joillakin pääajoväylillä aura oli käynyt aikaisen aamun tunteina ja lumisade jatkui silti sinne puolenpäivän paremmalle puolelle. Jonka jälkeen sade muuttui vedeksi. loppuen joskus 18 nurkissa. Yöllä keli vetäisi pakkaselle sinne -3 - -4 nurkkaan. Pikkaisen liukasta! Pinnasta jäätynyttä loskaa paksusti ja sen alla märkää!. Natsoille oli tarvista kunnolla!
Kaupunki ilmeisesti luotti, ettei lunta tule paljon (yli 50cm) ja siihen, että ne sulavat tulevalla viikolla pois. Tämä oli pääteltävissä aurauksen laadusta (tai siis laaduttomuudesta).

Tai eivät ehkä sittenkään!
Kenties "normaaliin" tapaansa höyläävät jäätä ja lunta pois kun se on jäässä, missä ei mielestäni ole mitään järkeä, koska kevyemmällä kalustolla se irtoaa ennen jäätymistään....
Tielaitos aurasi kyllä ihan hyvin, mutta suolan olisivat saaneet jättää pois. Koska vesisade vei suolasta kaiken tehon, joten sen hyöty oli tasan nolla!

Mutta se maksoi jokaiselle veronmaksajalle täysin turhaan, kun se siirtyi sulattamaan vain ojia ja kuormittamaan pohjavettä...
Virallinen lumensyvyys (ilmatieteenlaitos) on tällä hetkellä 11cm vesisateen yms. jäljiltä.