Tuossa eilen aamulla noin klo 5-6 aikoihin pakkasta VT12 oli sellaiset parisen astetta.
Tie oli vihdoinkin aurattu ja suolattu oikein urakalla, jonka seurauksena tielle aikaisemmesta lumisateesta tappautunut jääkerros suli osittain. Koska edellisten sateiden suolattuja lumia ei oltu aurattu pois. Edellisessä sateessa nuoskaa lunta satoi sen reilun 10cm ja se jäi auraamatta mutta suolattiin kyllä. Joten sitten suolattu lumi muuttui vedeksi ositta :knuppel2:in ja pakkasen tultua jäätyi...
Nyt sitten eilen aamusella se runsas suolaus sulatti jäätyneen pinnan osittain, eli tulos oli -2C pakkasella märkää jäätä!
Kerpeles! että oli liukasta!

Olisivat silloin ensimmäisellä sateella auranneet sen moskan pois, niin tie ei olisi jäätynyt.
No, palatessani VT12 pitkin pirkanmaan suunnalta oli koko päivän sadellut lunta (auton katolle oli kertynyt sellaiset 5cm). No, aura-autoja näkyi muutaman sadan likometrin matkalla yksi auraamassa ja yksi aura ylhäällä suolaamassa. Lämpötilan ollessa plussan puolella pari astetta pirkanmaan suunnalla.
Suolattuna ja auraamattomana tie näytti tälle. Ja lämpötilakin oli painunut pakkaselle.

Kuvasta voi nähdä, ettei kotvaseen oltu aurattu (jos koko päivänä), koska lumi sade on sadetutkakuvan mukaan ollut lähinnä heikkoa (myös omien silmien mukaan).
Mutta aikaisemmin kylvetyn suolan vaikutus oli se, että tiellä oli 10-15cm paksuinen loskakerros.. Joten tienpinta oli äärimmäisen liukas uudelleen... Suolaamisen tulokset olivat ajamisen kannalta pelkästään negatiiviset.
Ja viimeiset 50km sitten madeltiin 60-70km/h nopeudella, koska olikaan ei päässyt siitä kilometrin mittaisesta letkasta...
Witutti niin, ettei meinannut veri kiertää!

Ajattelin suorastaan "lämmöllä" tiepiirin insinöörejä!

Kelinä eilinen lumisade oli täysin normaali talvikeli, koska suolaamattomilla tieosuuksilla ajaminen oli täysin normaalia.
Wähäiseen järkeeni ei meinaa mahtua tuon suolaamisen ja auraamattomuuden yhdistelmällä saavutettavat edut!
