Moro. Tässä olisi jo vuoden piinannut otsikossa oleva vikakoodi ja alkaa paukut olla vähissä pahemman kerran. Tarina alkaa viime kesästä, jolloin kävin asennuttamassa nyrkkipajalla eFlexFuel muunnossarjan. Asentaminen ei mennyt ihan putkeen ja auto veti sekaisin samana päivänä (nykimistä, ei tehoa jne.). Ohjausyksikkö vaihdettiin samalla viikolla ja homma pelitti, mutta vikavalo ilmestyi valaisemaan mittaristoa samoihin aikoihin. Näitä kahta asiaa on kokeiltu vikakoodin korjaamiseksi:
1. Vaihdettu katalysaattori toiseen käytettyyn katalysaattoriin (ostettu AVK:lta, jos sillä on merkitystä). Vanhan katin kennosto oli nopealla vilauksella kunnossa, samoin kuin vaihdetun katalysaattorin kennosto.
2. Otettu irti eFlexFuel ja ajettu 98E5 polttoaineella, ei vaikutusta.
Vikakoodi syttyy vain käynnistyksen yhteydessä, ei ikinä - toistan - ei ikinä ajon aikana. Tämä tekee asiasta hieman hämärämmän eikä mielestäni viittaa ainakaan rikkoutuneeseen katalysaattoriin. Auto käy ja kukkuu normaalisti eikä mitään muuta poikkeavaa ole havaittavissa kuin vikavalo. Koodit kun nollaa, vikavalo ei syty välttämättä edes seuraavien 4 käynnistyksen aikana, mutta lopulta se syttyy kuitenkin. Eli on hieman hankalasti toistettava tuo vikavalon sytytys, kun se on kovin epäsäännöllistä. Muut vikakoodit joita löytyy, liittyvät vain rikkoutuneeseen ovimoduuliin (kuskin ovesta ei pysty käyttämään muiden ovien lasinnostimia). Moottorin vikakoodeja on vain tuo yksi otsikossa mainittu.
Hyvät neuvot olisivat todella tarpeen. Veikkaisin, että jotain tuossa käynnistyksen aikana tapahtuu, joka vikavalon sytyttää.