200 km ajettu talvirenkailla. Nyt ulkona +4. Vähän tuli hätäiltyä, mutta ompahan valmiina nyt sitten.
Euromasterin palvelu oli kyllä surkeaa. Ei edes renkaiden pesu kuulunut hintaan. Mutta olipa lauantaina auki.
Jyväskylässä ainakaan ei taida saada mistään rengasliikkeestä hyvää palvelua. Rengassarja oli ainut, jossa sai rahoilleen vastiketta myöskin loistavalla palvelulla, eikä hintakaan ollut paha. Lopetti vain tuossa joku kuukausi sitten, yrittäjän viimeisen kurssin kautta.

Euromasterilla tuttu laittoi minulle viimeksi renkaat. Hinta ja palvelu kohdallaan (tottakai kun tuttu teki), mutten tiedä oliko venttiilit viallisia. Ei voi kunnolla lisätä ilmaa, kun venttiilin "keskitappi" on niin pitkä ettei lisäysliitin mene pohjaan eikä ole tiivis. Rystyset valkoisena pitää painaa ja kirota, silloin onnistuu jotenkuten. En viiitsinyt valittaa, hinta kun oli enemmän kuin kohdillaan enkä usko olleen asennusvirhekkään.
Alasinkadulla, prismaa vastapäätä (tai oikeammin ahjokadulla) olevan hallin rengasliikkeessä olen saanut niin sysipaskaa palvelua etten sinne mene vaikka olisi viimeinen mistä renkaita saa. Vuosi sitten tarjosivat 8 vuotta vanhoja michelinin nastakumeja, 5-7mm pintaa 180€ tingitty hinta. Pelkät renkaat.

Muutama vuos sitten heittelivät mun vanteita ja runnoivat erään katumaasturi-porschen vanteet ruvelle. Kun läksin, niin porschen omistajan ääni kuului vielä pihan toiselle puolelle...
